Klassisen voimanoston SM-kisat Ylitorniolla

 

Kauas on pitkä matka. Ylitornio on kaukana ja matka on rasittava. Tästä huolimatta neljä RAYVO:laista ilmoittautui kisaan tehtyään vaadittavan tulosrajan. Rajojen saavuttaminen kertoo hienoa kieltä raumalaisen voimanostourheilun tasosta.

Ensimmäisenä lavalle nousi joukon sielu  Tapio Pärssinen.  Odotukset korkealla aloitti Tapio 205 kilolla. Lavan kokolattiapinnoite yllätti kuitenkin kokeneenkin ja horjahdus pilasi ensimmäisen noston. Toisella nostolla hienosti paikko ja kolmaskin nousi tyylikkäästi. Kaksi tuomareista hylkäsin valmiin tyylikkään noston. Penkiltä Tapio teki normituloksen toisellaan 147,5.

Vedossa aloitus nousi rutinoidusti 230 kilolla hyväksytysti. 20 kilon korotus osoittautui tällä kertaa ylivoimaiseksi, vaikka tahtotila ulospäin näytti erinomaiselta.  Yhteistuloksena syntyi 582,5, mikä odotukseen verrattuna jäi selvästi alakanttiin. Sijoitus 83 kg sarjassa lopulta 11:sta.

Lauantai alkoi naisten sarjoilla

Aamun kisassa toisessa ryhmässä nosti Johanna Pärssinen. Keskittymistä kisaan häiritsi kamppailu sitkeiden ylipainokilojen kanssa. Aloitus 80 kilolla nousi rutiinilla, mutta toisessa ja kolmannessa nostossa 87,5 kilolla paistoi painonpudotuksen peikko eikä tuttua tutinaa löytynyt onnistuneelle nostolle. Punnerruksen aloitus nousi taas rutinoidusti, mutta viiden kilon korotus painoi liikaa.

Maastavedossa näyttettiin taas tyylipuhdasta Johannaa vaikka polvituet häiritsivät vedon puolivälissä. Toisella nousi 100 kg. Viimeinen nosto kuitenkin jäi matkalla polviin. Tuloksena yhteensä 232,5 kg ja kymmenes sija sarjaan 57 kg.

 

Ensikertalaiset estradille

Sarjassa 63 kg RAYVO:a edusti Kirsi Valtanen ensimmäisessä SM-kisassaan. Tunnelma ja rytmi ovat näissä karkeloissa aivan omalla tasollaan. Hienosti Kirsi kuitenkin selviytyi urakastaan. Ensimmäisessä kyykyssä 87,5 kilolla paistoi hermostuneisuus. Nosto onnistui teknisesti erinomaisesti. Viisi kiloa lisää tankoon ja suoritus tyylikkäästi loppuasentoon. Viiden kilon korotus, ennätysraudat, ja nyt piti kaivaa jo tiukkaa rutistusta. Penkkipunnerruksessa aloitus 50 kilolla nousi mukavasti. Viiden kilon lisäys painoi tällä kertaa liikaa. Osasyylliseksi epäonnistumiseen sysäsimme päätuomarin hitaan merkinannon, joka monen nostajan osalta pilasi tämän nostomuodon.

Maastaveto sujui taas rutinoidusti, kun toisella nousivat ennätysraudat 122,5 kg. Viimeiseen nostoon kasattiin 10 kiloa lisää. Onnistunut nosto olisi taannut 12. sijan yhteistuloksissa. Hienosti Kirsi taisteli polvien yläpuolelle asti. Yhteensä kertyi 270 kg, mikä SM-kisassa tehtynä kertoo kilpailijaluonteesta.

 

Ankkurina Marika Vaittinen aloitti kyykyn tyylikkäästi 110 kilolla. Toiseen nostoon kymppi lisää ja jämerä nosto juuri oikealla syvyydellä ylös. Kolmanteen lastattiin hurjat 130 kiloa. Nosto onnistui rytmillisesti täydellisesti, mutta syvyys jäi kaivelemaan huoltajia. Mutta tuomarit hyväksyivät 2-1, johon kuutamolla ollut jyry ei reagoinut. Penkissä Marika kuittasi kevyesti 60 ja 65 kiloa. Kolmannessa nostossa 67,5 kilosta hidas merkinanto söi jo hänenkin parhaan teränsä.

Maastanoston tavoite löytyi yhteistuloksen MM-kisan tulosrajasta 335 kg. Ensimmäisellä nostolla 125 kilosta varmistui kisassa yhteistulos noston onnistuttua moitteitta. Toiseen nostoon tulosrajan vaatimat 140 kg. Marikan nosto onnistui ja tavoite täyttyi. Sijoitus sarjassa 84 kg kahdeksas.

Tulokkaat onnistuivat hienosti. Ilmassa väreili innostusta tuleviin treeneihin, mikä lupaa tuloksiin lisäkiloja. Lisäkiloja tarvitaan, sillä yleinen tunnelma kisoissa huokui tulevaisuuden uskoa laajasti muuallakin. Osanottajamäärä kielii myös kilpailun jatkossa kovenevan.

Heimo