Historia

Jumppix aloitti

Jo 1980-luvulla perusti raumalainen voimahahmo Juha Inkinen kuntosalin nimeltä Jumppix Karjalankadun varteen. Samalla perustettiin myös samanniminen voimanostoseura, joka liittyi sitten Suomen Voimanostoliiton jäseneksi. Alkuaikojen suuria nimiä olivat Juhan lisäksi Pekka Landvik ja Aki Lindroos. Jumppixlaisten erikoistempauksista muistetaan pääsy Quinnesin ennätyskirjaan ME-ryhmäpunnerruksessa sekä Juhan tunnin ME-punnerruksessa.

Kunto-Clubi Suomen paras

Inkisen yritysryppään mentyä konkurssiin hiipui Jumppixinkin toiminta joksikin vuodeksi kunnes Pyhärannan takkahuoneessa alkoi valtava nuorison rynnistys, mikä poiki vuonna 1997 peräti 15 SM-mitalia. Raumalle perustettiin 1990-luvulla maineikkaan RTU:n voimanostajista uusi yksinomaan voimanostoon keskittynyt seura Rauman Powerteam. Vetäjien nihkeän suhtautumisen vuoksi jumppixlaisiin nostajiin päätettiin sitten perustaa oma seura, Rauman Kunto-Clubi. Perustajina olivat Juha Inkinen, Heikki Malkavaara ja Kunto-Klubi kuntosalin omistaja Jari Veijola. Oman seuran perustamiseen vaikutti myös se, että Kunto-Clubilaiset katsoivat Raumalla tuolloin eräissä piireissä suhtauduttavan dopingiin leväperäisesti. Perustamisesta kertovan lehtiuutisen yhtenä otsikkona olikin: Pillerinpyörittäjät älkööt vaivautuko. Tämä viestinä vielä tänä päivänäkin seuraan pyrkiville.

Rauman Kunto-Clubi sai valtavan nuorison suosion Juhan ja Heikin innostavan työn tuloksena. Perustamisvuotta seuraavana vuonna 1998 voittikin seura ylivoimaisesti Voimanostoliiton Voimamaljakilpailun. Raumalla oli siis Suomen paras voimanostoseura. Tulevinakin vuosina sijoittui seura voimamaljakilpailussa aina kärjen tuntumaan (tätä kirjoitettaessa vuonna 2007 oli seura sijalla viisi). Seuran erikoisuutena oli nuorten tyttöjen /naisten innokas treenaaminen ja kilpaileminen.

Kunto-Clubin suuria tähtiä alkuaikoina olivat nostajaihme Kaisa Karvonen ja Minna Suominen. Myös muut myöhemmin suuriin saavutuksiin yltäneet nostajat ottivat tuolloin ensikoitoksiaan punttien parissa – esim. nykyinen puheenjohtaja Olli Suominen. Kunto-Clubissa (nykyisessä GymppiKunnossa) nosteltiin muutama vuosi. Nuoriso kuitenkin äänesti jaloillaan ja pikkuhiljaa harjoitukset siirtyivät Kunto-Sumppuun.

Kansainvälistä kultaa ja kunniaa

Kunto-Sumpun silloisen omistajan Matti Ojalan kanssa yhteistyö kehittyi mallikkaasti ja niinpä seuran nimi muutettiin Sumpun Voima 2000 Ry:ksi (tämä tapahtui nimen mukaisesti vuonna 2000). Sumpun Voiman aikana kehittyi nostotoiminta niin, että useat nostamista vuosikausia harrastaneet päkertäjät alkoivat menestyä myös kansainvälisillä areenoilla. Sumppulaiset alkoivat kilpailla PM-, EM-, ja jopa MM-tasolla. Kansainvälistä menestystä ovat hankkineet Kaisa Karvonen, Olli Suominen, Janne Taipalus, Erkka Helander, Mikko Räsänen, Mikko Ojala, Juha Inkinen, Heimo Törmä ja Heikki Malkavaara.

Euran apu

Alkuvuosina antoivat myös euralaiset voimanostajat Reijo Rajalan johdolla voimakkaan panoksen seuran toimintaan (kyllästyttyään paikallisiin pillerinpyörittäjiin). Euralaiset nostivat useita SM-mitaleja Rauman kunniaksi. Pitkään jahkattuaan perustivat euralaiset sitten vihdoin 2006 vuoden lopulla oman seuransa, Länsi-Suomen Power Teamin Tomi Virenin johdolla.

Maailmanennätyksiä

Sumpun historian timantteja olivat kaksi sub-nuorten penkkipunnerruksen maailmanennätystä. Ensimmäisen teki Mikko Ojala Pietarsaaressa joulukuussa 2001 sadan kilon sarjaan tuloksella 186 kiloa. Toisen, 165 kiloa sarjaan 82,5 kg punnersi sitten silloin uusi tulokas Juha-Pekka Poskiparta Raumalla suoritetuissa ennätysmurskajaisissa 2002. Varmasti yksi harvoja Raumalla tehtyjä maailmanennätyksiä. Nuo kisat olivatkin todelliset ennätysmurskajaiset, 1 ME (Poskiparta), yksi yleisen sarjan ME-yritys (Ville Erola 240,5 kg hylättiin 2-1), 1 EE (Erola), 1 EE-yritys (Inkinen), 2 PE:tä (Ojala, Paananen) ja 4 SE:tä (jo tuolloin yli 70-vuotias teräsvaari Juhani Härkönen).

Sumppulaiset ovat tehneet siis maailmanennätyksiä, euroopanennätyksiä (Juhalla neljä), pohjoismaiden ennätyksiä ja suuren määrän suomenennätyksiä. MM-kisoissa ovat käyneet seuran veteraanit Juha Inkinen, Heimo Törmä ja Heikki Malkavaara sekä nuorista Mikko Räsänen (sub-juniorien MM-hopeaa). Juhalla on penkistä EM-kultaa, 2 hopeaa ja pronssia sekä MM-pronssia 3 kappaletta, Heikkillä voimanostossa EM-pronssia, PM-pronssia, MM-viides ja kuudes (ja penkin MM-lajipronssi), Heimolla PM-hopeaa, MM- ja EM- viides.

Toisaalla Ydinvoiman sivustoilla löytyy tilasto jokaisesta sumppulaisesta Voimanostoliiton SM-kisakävijästä. Erikoisuutena mainittakoon, että veteraaneista kaksi, Heimo Törmä ja Heikki Malkavaara ovat myös moninkertaisia Suomenmestareita painonnostossa. Sumppulaiset ovat kunnostautuneet myös ns sotilaspenkissä usealla SM-mitalilla.

Ydinvoima jatkaa uusin tuulin

Powerteamin lopetettua oli Sumpun Voima vuosikausia Rauman ainut voimanostoseura (niin kuin on vielä tänäänkin). Vuonna 2007 tapahtui kuitenkin raumalaisissa kuntosaleissa omistajanvaihdoksia. Kuntosumppun ostivat Salon veljekset ja GymppiKunnon Kaitsu Palmros. Kun harjoitustoimintaa tapahtuu kummallakin salilla, tuli aika jälleen muuttaa seuran nimeä. Tahdottiin saada seuralle neutraali, kuntosaleista riippumaton nimi. Ensimmäinen kandidaatti oli iskevä Rauman Voima. Raumalla toimii kuitenkin samanniminen biopolttoainefirma, joka kielsi nimen käytön. Niinpä lähinnä nuorison tahdosta nimeksi muodostui ajankohtainen Rauman Ydinvoima Ry. Tätä kirjoitettaessa ei yhdistysrekisteristä ole vielä tullut hyväksyntää nimelle. Kun allekirjoitanut oli johtanut puhetta seurassa jo kymmenisen vuotta, oli tullut nimenvaihdoksen yhteydessä aika myös nuorennusleikkaukseen seuran johdossa. Vuosikokouksesta 2007 lähtien on seuraa luotsannut pitkän linjan voimanostaja Olli Suominen.

Suomisen jälkeen Roininen. Ydinvoiman menestys jatkuu

Virallisesti nimi Voimanostoseura Rauman Ydinvoima Ry meni läpi ja Olli Suominen paukutteli puheenjohtajan nuijaa 2 vuotta. Täysimittainen panostus penkkiin ja voimanostoon pakotti kuitenkin luopumaan puheenjohtajuudesta ja vuodesta 2009 lähtien on seuran kapteenina toiminut pitkän linjan voimanostaja Jorma Roininen. Ydinvoima jatkoi Suomen parhaiden seurojen joukossa: 2007 ja 2008 viides ja 2009 neljäs. 2010 tuli sitten kovien ponnistelujen jälkeen hopeasija. Voimanostajien puute (vallankin kansainvälisesti) on tiputtanut seuran aina pois palkintopallilta Voimamaljassa. 2007-2009 on voimanostossa kansanvälistä kunniaa tuonut vain konkari Heikki Malkavaara (MM-hopeaa vuonna 2008 Kaliforniasta). Punnerruspuolella on Ydinvoima ollut aina Suomen paras. Punnertajat ovatkin tuoneet myös kansainvälistä menestystä, Juha Inkinen MM-pronssia 2007, MM-hopeaa 2008 sekä EM-kultaa 2008 sekä EE:t 2007 ja 2008. Nuorissa nostivat Iiro Virtanen ja Jani Niemi myös MM-hopeaa 2009. EM-mitalisteiksi punnersivat 2008 myös ikinuoret naisveteraanit Heli Valtonen hopealla ja Maritta Jaurola pronssilla. Karita Heininen teki myös historiaa nostamalla 2010 Rauman kaikkien aikojen parhaan tuloksen yleisen sarjan penkin MM-kisoissa sijoittumalla Texasissa neljänneksi.

Punnertajien huippuhetket koettiin sitten 2010 syksyllä, jolloin Karita Heininen nosti EM-hopeaa ja isohärkä Petri Kuosma EM-kultaa. Karitan EM-mitali oli ensimmäinen raumalainen yleisen sarjan EM-mitali. Tuorein komeetta punnerruspuolella on huiman SE:n 285 (jota korotti sitten epävirallisesti 286:een) kiloa satasiin tehnyt Petri Kuosma. Seurallahan on jo kaksi ME-miestä, Petristäkö kolmas…? Aivan vuoden loppupuolella penkkasi Petri itsensä myös 110 sarjan SE-mieheksi Raumalla 298 kilolla. Nämä noteeraukset jäävät historiaan sarjajaon uudistuessa 2011.

Punnertajat toivat supersaaliin myös 2010 veteraanien EM:istä. Jaurola pronssia SE:llä, Pirkko Inkinen hopeaa SE:llä, Juha Inkinen hopeaa SE:llä, Heimo pronssia ja Heli hopeaa.

2010 tähtihetkiin kuuluu ehdottomasti myös monipuolisuusurheilija Heimo Törmän MM-hopeasaavutus voimanostossa veteraanien yli 60v 67,5 kilon sarjassa Tsekin Pilsenissä.

Ydinvoima on saanut näinä vuosina myös SM-joukkueet kasaan sekä voimanostossa että penkissä. Yllätyssaavutuksina ovat voimanoston joukkuekisan 6. sija 2008 ja penkin pronssi 2009. Vuosi 2010 huipentui sitten penkin joukkuekisan hopeaan. Samalla se tiesi myös Rauman Ydinvoiman sijoittumista Voimamaljakilpailussa hopealle 4 pinnaa Ahvenanmaata parempana. Joukkueessa nostivat Heikki Neuvonen, Olli Suominen, Pekka Landvik ja Petri Kuosma.

Treenitoimintaa on jatkettu perinteisesti Kuntosumpussa, Gymppikunnossa sekä Pommarissa. Ilahduttavaa on paitsi penkkimiesten jatkuva loistava menestys myös voimanostopuolella selvä nuorten kykyjen esiinmarssi. Parin vuoden päästä heidän suurista saavutuksistaan enemmän. Toistaiseksi on nuorisopuolelta jaksanut puurtaa yleiseen sarjaan voimanostossa vain Olli Suominen.

Vuosi 2011 oli sitten toinen JYTKYvuosi 1998:n jälkeen

Ydinvoima oli selkeän ylivoimaisesti paras voimanostoseura Suomessa. Pistesaalis Voimamaljakisassa oli mahtavat 762 kun toiseksi tulleella Pietarsaarella oli ”vain” 542 ja kolmannella Tapanilan Erällä 386 pinnaa (eli pinnoja tuplasti enemmän kuin kolmannella).

Vuosi aloitettiin (paitsi omilla kisoilla) tavan mukaan talven ja kevään SM-kisoilla. SM-penkistä tuli jättisaalis: 9 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi, 5 neljättä, 2 viidettä, 1 seitsemäs, 2 yhdeksättä ja 1 kymmenes sija. SM-voimanostosta: 3 kultaa, 3 hopeaa, 2 pronssia, 4 neljättä, 1 kuudes ja kaksi seitsemättä sijaa. Lisäksi Ydinvoiman joukkue saavutti seurajoukkueiden SM-voimanostossa vuoden lopulla historian parhaan sijoituksen eli neljännen sijan (Pärssinen, Malkavaara M., Landvik, Korsman).

MM-tasolla kilpailtiin sekä penkissä että voimanostossa, joista tuli kaksi pronssia (Valtonen penkki ja Törmä voimanosto), kaksi neljättä sijaa penkistä (Jaurola ja Kuosma), viidensiä olivat Inkinen J. penkki ja Malkavaara H. voimanosto sekä kuudes sija Roininen voimanosto ja Inkinen P. penkki. Jaurola oli masters 3. sarjan pronssimitalisti penkissä.

EM-kisoista toivat penkkaajat yhden hopean (Inkinen P.), kolme pronssia (Valtonen, Inkinen J. ja Kuosma) sekä yksi viides sija (Landvik). Jaurola oli Euroopan vahvin masters 3. sarjassa. Voimanoston PM-kisoista toivat hopeaa nuoret Hannula ja Ellmen.
Uutena asiana 2011 olivat raakapenkin SM-kisat. Mitalisaalis taas hulppea: 8 kultaa, 6 hopeaa, 2 pronssia, 4 neljättä, 1 viides, 1 kuudes, 2 seitsemättä ja 1 yhdestoista sija.
Näistä kaikista Liiton historian suurin pistesaalis 762 pistettä. Eniten pisteitä keräsivät Maritta Jaurola ja Juha Inkinen (62) sekä kolmantena Heimo Törmä (60).

Kun sarjajako ja ennätysluettelot pantiin 2011 uusiksi, oli vuosi lukuisien suomenennätysten riemujuhlaa. Myös Ydinvoimalaiset paransivat SE-lukemia noin satakunta kertaa (eli eivät luettelo eikä muisti tähän mahdu). Kirkkaimpina ehkä suurimman penkkitähtemme Petri Kuosman useat kovan luokan SE:t.

Uutena asiana otettiin keväästä lähtien voimanoston yhteistreenit Pommarissa. Kävijöitä vaihtelevalla menestyksellä, mutta seurajoukkuekisan neljäs sija tuonee uutta potkua myös näihin treeneihin. Yhteisiä penkkitreenejä on perinteisesti johtanut ja vetänyt Juha Inkinen. Nostotoimintaa tapahtuu perinteisesti Sumpussa, Gymppikunnossa ja Pommarissa. Omia kisoja on vuoden mittaan käyty useita. Puheenjohtajana jatkoi Jorma Roininen.

Toinen peräkkäinen riemuvuosi 2012

Vuosi 2012 oli jo toinen perättäinen vuosi ja kaiken kaikkiaan kolmas, jolloin Ydinvoima on voittanut ylivoimaisesti Liiton Voimamaljakilpailun. Ydinvoiman pisteet 910 (kun toinen Oolanti sai 555 ja kolmas Kokkola 522 pinnaa). Vuosi oli muutenkin Ydinvoiman riemuvuosi, paitsi että voitettiin superylivoimaisesti Voimamalja, niin myös muita huomionosoituksia sateli: vuoden 2012 Liiton valmentajaksi valittiin seuramme pitkäikäinen varapuheenjohtaja ja treenien sielu Juha Inkinen. Kolmas saavutus oli vuoden nuoren punnertajan titteli, jonka sai Eero Peuraniemi. Lisäksi Ydinvoima voitti (myös ylivoimaisesti) uusien lisenssinostajien värväyskisan.

Vuosi alkoi perinteisesti Pärnun penkkareilla Eestissä, jossa Ydinvoimalta oli kahdeksan nostajaa. Omia salikisoja pidettiin ennätyksellisen paljon, yhteensä 9 kappaletta, joista rawina kolme.

Kansainvälisiin kisoihin osallistuttiin seuraavasti:

Pohjoismaiden Mestaruuskisat: Heini Böök hopeaa, Juha-Matti Englund kultaa, Petrus Nurminen hopeaa, Iiro Virtanen hopeaa ja Timo Heiskanen pronssia.

Euroopan Mestaruuskisat: Maritta Jaurola, yhteispisteissä pronssia (mutta paras sarjassaan), Pirkko Inkinen yhdeksäs, Heli Valtonen neljäs, Juha Inkinen hopeaa ja sub.junioreissa Petrus Nurminen neljäs.

Maailman Mestaruuskisat: veteraaneissa Jorma Roininen neljäs ja Heikki Malkavaara kahdeksas. Nuorissa Eero ja Juha Peuraniemi pronssia, ja yleisessä sarjassa Karita Heininen kuudes.

Vuoden kohokohta oli selvästi kaikkien aikojen Rauman ylivoimaisesti menestyksekkäimmän punnertajan Petri Kuosman esiintyminen yleisen sarjan MM:issä. Kuosma punnersi 300 kiloa tasan ja 2012 MM-hopeaa.

Pistekilpailussa voiton vei kuitenkin nuori Petrus Nurminen 90 pinnalla, seuraavina Heli Valtonen 73 ja kolmas Juha Inkinen 67 pinnaa. Kaikenkaikkiaan SM-kilpailuista saatiin 23 kultamitalia, 14 hopeaista ja 10 pronssia.

Puheenjohtajan nuijaa heilutteli edellisvuosien tapaan Jorma Roininen. Harjoitukset vanhoilla saleilla: Kuntosumppu, Gymppikunto ja Pommari.

Vuodet 2013, 2014, 2015 ja 2016

Historiankijoitus tästä eteenpäin vain SM-mitalien ja kans.väl mitalien muodossa (stoorista tulisi muuten liian pitkä). Puhennjohtajan nuijaa on paukutellut Mikko Malkavaara. Saimme uuden salin Kauppaoppilaitokselta (ja penkin+kyykkytelineen) mutta muutto tuli nykyiseen Uotilaan kaupungin kouluongelmien takia.

SM-MITALISTIT:

2013: Sulkeissa sekä varusteilla että raw. Penkki: Kultaa Valtonen, Jaurola (3), Englund (2), Inkinen ,  RAutianen, Aziz, Lavonius, Kuosma. Hopeaa: Lavonius, Inkinen, Böök.  Pronssia:  J.Kuusisto, Manninen

Voimanosto: Kultaa: Rautiainen, hopeaa: Kemppainen,  J.Nurminen Inkinen, Böök. Pronssia:  Aziz

2014: Penkki: Kultaa Vaittinen, Valtonen, Jaurola Rautiainen, Englund (2), Lavonius, Manninen. Hopeaa: Inkinen. Pronssia: Böök, Kelmendi, J pärssinen

Voimanosto: Kultaa: Valtonen (2), Rautiainen, T Pärssinen, Jaurola, Hopeaa: Inkinen (2), M Valo, Rautiainen, Törmä, Pronssia: J Nurminen, Inkinen

2015: Penkki: Kultaa: Lavonius (2), Valtonen, Jaurola, Englund. Hopeaa: Englund, H Malkavaara.Pronssia: Kelmendi, Törmä

Voimanosto: Kultaa Jaurola, Valtonen ja T Pärssinen

2016: Penkki: Kultaa: Inkinen, Englund. Hopeaa: Lahti, Pronssia:  Englund, J Pärssinen

Voimanosto: Kultaa: Mirka Valo, Jaurola,. Hopeaa: J Nurminen, T Pärssinen

PM, EM ja MM-TULOKSET:

2013 PM voimanosto Rautiainen kultaa.

EM penkki: Lavonius 4. Inkinen 3. Kuosma 2.

MM-penkki: Kuosma 2.

2014: EM-penkki Kuosma 2.

2015: EM-penkki: Lavonius 3.

PM-voimanosto: Mirka Valo 2.

 

(virheistä saa nurista Hessulle)

Vastaa