Kuosma hurjat 307,5 kiloa suorille käsille

     Posted on ma ,14/05/2012 by MM-2

Runsaan viikon päästä alkavat yleisen sarjan penkkipunnerruksen MM-kisat Tsekin Pilsenissä. Ehdottomaksi ennakkosuosikiksi nousi mahtavan kevätkunnon hankkinut Ydinvoiman Petri ”Pete” Kuosma. Lauantaina Rauman Ydinvoiman järjestämissä kansallisissa kilpailuissa punnersi 300 kilon ovia jo kauan kolkutellut Kuosma Raumalla ennennäkemättömät 307,5 kiloa suorille käsille. Muuallakin maailmassa ennennäkemättömät, sillä tulos ylittää Euroopan ennätyksen (302,5 kiloa) sekä myös IPF:n asettaman maailmanennätyksen (305 kg).

Uusien sääntöjen mukaan EE:tä ja ME:tä saa yrittää kuitenkin vain kansainvälisissä mestaruuskisoissa. Näin ollen on tulos toistaiseksi ”vain” Suomen ennätys. Kuosma aloitti 295:llä, jonka tuomarit kuitenkin hylkäsivät. Kuosma pani lisää ja seuraava 300 tuli nyt ylös hyväksyttävästi. Se tiesi ensimmäistä raumalaista 300 kilon punerrusta. 104,6 kiloa painavasta Kuosmasta tuli näin kevein suomalainen 300-kerholainen.

Sarja 105 kiloa tulee olemaan erittäin jännittävä Tsekissä. Kaksi ruotsalaista on myös tehnyt tänä vuonna yli 300 kilon noteerauksen, Per Nilsson 305 kiloa ja Stefan Jamroz 302,5 kiloa. Kuosma tiesi ruotsalaisten tuloksista ja halusi näyttää, että kyllä täältäkin pesee.

Samoihin kisoihin nuortensarjoihin lähtevät Raumalta myös Ydinvoiman nuoret veljekset Eero ja Juho Peuraniemi. Myös pojat näyttivät olevan hurjassa kevätkunnossa juuri ennen tärkeitä MM-kisoja. Molemmat punnersivat 17-vuotiaitten SE:t. Eero paransi SE:tä kaksi kertaa sarjassa 59 kiloa, ensin 110 ja sitten 120 kiloa ja Juho aloituksellaan 128 kiloa sarjaan 66 kiloa. 54-kiloinen pikkujättiläinen Juha-Matti Englund teki jälleen huipputuloksen 130 kiloa aloituksellaan.

Neljäs MM-kisoihin lähtevä Karita Heininen ei nyt kilpaillut. Naisissa yritti sen sijaan SE:tä kokenut konkari Maritta Jaurola, mutta 80 kiloa jäi seuraavaan kisaan ja tulos nyt 72,5 kg. Heini Böök kehittyy jatkuvasti ja teki puhtaan sarjan päätyen ennätykseensä 92,5 kiloa. 52-kiloisissa teki Sini Sillvan SE- tuloksen 55 kiloa. Johanna Pärssiselle tuli puolestaan noutaja punaisten lamppujen muodossa.

Kuosma kolmen markan kerhoon

     Posted on su ,13/05/2012 by Misna

Rauman Ydinvoiman ehdottomasti kirkkain tähti Petri Kuosma punnersi 12.5. pidetyissä kansallisissa penkkipunnerruskilpailuissa epävirallisen maailmanennätyksen 307,5 kg sarjaan alle 105 kg.

Penkin MM-kisa

     Posted on ke ,02/05/2012 by aSSa

Title: Penkin MM-kisa
Location: Pilsen, Czech Republic
Description: RAYVOsta Suomea lähtee edustamaan:

M18
59 kg Eero Peuraniemi
66 kg Juho Peuraniemi
Naiset
57 kg Karita Heininen
Miehet
105 kg Petri Kuosma 120 kg

Lisätietoa SVNL:n sivuilta.
Start Date: 2012-05-21
End Date: 2012-05-26

Petrus Nurmiselle PM-hopeaa

     Posted on ma ,16/04/2012 by Misna

RAYVO:n nuori Petrus Nurminen sijoittui hienosti nuorten voimanoston PM-kisoissa hopealle omalla ennätyksellään 540 kg. Onnittelut mitalista!

RAYVO raakana iskussa

     Posted on ke ,28/03/2012 by Misna

Ihka ensimmäiset mammuttimaiset voimanoston RAW SM-kisat käytiin inhimillisesti katsoen lähellä Kankaanpäässä. Rawhan tarkoittaa, että ns. tukea antavia varusteita ei saa käyttää (penkkipaita, kyykky- ja vetotrikoot ja polvisiteet). Nostetut kilot ovat siten tietysti alhaisempia, mutta yllättävän paljon rautaa nousee kuitenkin ilman varusteitakin. Ydinvoima taisteli taas Suomen parhaan seuran maineesta mutta joutui taipumaan mahtiseura TNT:lle, mutta kasvatti ylivoimaista johtoaan Voimamaljakilpailussa.

Huru-ukot

Inkinen taas SE-kunnossa. Kisan aloittivat jo ennen kukonlaulua (punnitus klo 07.00) Rauman vahvimmat ikäpresidentit Heimo Törmä, Juha Inkinen ja Heikki Malkavaara. Teräsvaijerista väännetty Juha Inkinen keskittyi tapansa mukaan taas penkkiin. Ja keskittyikin SE:n arvoisesti vaikka epäilikin taas kerran kuntoaan porkkanadieetin jälkeen. SE 106,5 kiloa nousi taas ”liian nopeasti”, ylöstuloon kesti pari minuuttia. Mutta puhtaasti läpi. Ja pronssia kaulaan.

Urheiluihme Törmä nosti puolestaan kaikki kolme nostomuotoa loistavasti vaikka valitteli kuntoaan. Kyykyssä onnistui varma 125 kiloa, penkki helppo 87,5 kiloa ja maasta viimeisellä 165 kilon romut. Yhteistulosta summautui 377,5 ja tällä pronssinen lätkä muistoksi. Malkavaara teki historiaa. Koskaan aikaisemmin ei voimanostokisoissa ole tullut yhdeksän puhtaan noston sarjaa. Nyt tuli. Törmän kanssa intouduttiin keskinäiseen vetokisaankin. Tämä päättyi tasapeliin 165 kiloa. Sarjalla 115-75-165 kiloa Malkavaaralle hopeakillutin.

Nuoremmat veteraanit

Uutta toivottavaa veteraaniverta seuraan tuo Vesa Pitkänen. Vesa on aivan mitalikannan tuntumassa, kun huolto saadaan kohdalleen ja puristetaan viimeiset kilot yhteistuloksen laariin. Kyykystä nousi kevyesti 150 ja reserviä jäi 15 kg. Penkissä nousi varmasti kolme onnistunutta ja hilkku vielä reservissä. Maastavedossa Vesa hilasi myös varmasti kolmen onnistuneen putken. Varovaisen korotuksen myötä vetoonkin mies saa vielä kympin lisään ja silloin taistellaan pronssista. Yhteistulokseksi tässä kisassa hienot 492,5 kiloa ja treenit jatkuvat tavoitteiden kasvaessa.

Illan päätteeksi puolenyön tienoolla Jari Nurminen kyykkäsi 200 kg. Penkkipunnerrus 140 kg onnistui vasta kolmannella, kun letti pysyi kiinni penkissä levymiesten neuvon mukaisesti. Vedossa Jari pummasi toisellaan 250, mutta korjasi virheensä kolmannella nostolla. Yhteistulokseksi kertyi komeat 590, mikä tietysti miestä kismitti, kun 600 raja jäi saavuttamatta.

Naisenergia

Lauantaina lavalle astui kukonlaulun aikaan merimies Heli Valtonen. Jalkakyyssä nousi heti SE-lukemat 65. Penkkispesialistina Heli kokeili uutta SE-lukemaa 75 kg, mutta tällä erää rutistus jäi viimeistä silausta vaille. Tuloksena kuitenkin 72,5. Vedossa nousi kolme onnistunutta vetoa ja lopputulemana lähes ankkuriköysimäiset 110 kg. Yhteistuloksena kertyi 247,5 ja SM-kulta naiset 50v, sarjaan 84 kg.

Avoin luokka

Ainoana avoimen luokan edustajana ansioitui Tapio Pärssinen, joka teki miehekkäät lukema vaivoistaan huolimatta. Kyykyssä nousi kolmannella 195, penkissä ennätyksellisesti 142,5 ja vielä yhdeksän onnistuneen noston päätteeksi maastavedossa 240. Sijoituksen osanottajarikkaimmassa sarjassa SM-12.

Pojat

Sunnuntaina lavalle nousivat M17 edustajamme Jalmari Meriluoto sarjaan 93 ja Mikael Salo sarjaan 105. Jalmari aloitti varovasti 120 kilolla. Onnistuneen noston jälkeen nousi toisella mukavasti 140, mutta 147,5 oli niukasti liikaa. Väreilemään jäi kuitenkin taistelu hopeasta. Penkistä nousi toisella 117,5. Kolmas nosto 122,5 epäonnistui hiuksen hienosti. Maastavedossa aloitus 170 nousi verrytellen. Toinen tuntui jo jonkin verran mutta 190 talttui tyylikkäästi. Viimeiseen lastattiin 205 kiloa, mikä vaadittiin hopealle. Tiukan taistelijan tavoin kilot talttuivat onnistuneeksi nostoksi. Nyt jäimme jännittämään vastustajan nostoa 205,5, mikä noteerattiin SE-tuloksena. Vaivalloisesti huojuen nuorukainen puristi tangon valmiiksi nostoksi, millä varmisti hopean ja Jalmari jäi tällä erää pronssille komean taistelun tauottua.
Mikael sen sijaan nosteli ylivoimaisen vastustajan varjossa rutinoidusti. Kolmannella talttui kyykyssä 120. Penkissä epäonnistui viimeinen yritys 90 kilolla ja samoin vedossa viimeinen lastaus 182,5 kilolla. Selkään etsitään tulevissa treeneissä lisää poweria, niin kohta lukemat kirjoitetaan 2:lla alkavina. Yhteistuloksena laariin kertyi 382,5 kg ja SM-hopeaa.

Nuorukaiset

Seuraavassa ryhmässä Henrik Kuusisto nosti sarjansa ainoana SM-kultaa yhteistuloksella 277,5. Valmennusvelho Pärssinen lupaili nostajaa valvoessaan, että treenit kyllä tästä hurjistuvat. Painoluokkaa ylempänä Niko Sjögren nosti selvästi alipainoisen sarjan 90+65+122,5 ja päätyi saamaan yhteistulokseen Henrikin kanssa. Viimeiseen korotukseen lappu etsittiin roskakorista, jotta Niko sai tilaisuuden taistella tasatuloksesta kaverinsa kanssa. Tiukka vääntö toi raudat hyväksytysti 2-1 loppuasentoon.
Nuorempi Nurminen (Petrus) paranteli jälleen ennätyksiään ja päätyi tulokseen 465 kg, millä podiumilla löytyi hopeaa. Etenkin kyykkytulos 175 kg viittaa valmentajaan, jonka mottona on perustellusti sanottuna: ”Kyykäten kehityt!” Petrusta odottaa kevään kuluessa suuremmat ympyrät, kun hän lähtee edustamaan Suomeen voimanostossa Pohjoismaitten mestaruuskisoihin Norjaan.

Ankkuri

M23:ssa Nehat Kelmendi haki Suomen mestaruuden yhteistuloksella 310. Kyykyssä varmasti 85 ja penkissä tuli harmittava takaisku, kun 107,5 kg ei noussut, joten valmentaja Inkinen oli SE-lukemillaan 106,5 tässä mittelössä parempi. Maastavedon kolme onnistunutta kruunasi hienosti RAYVOn esitykset Kankaanpään loistavissa olosuhteissa käydyissä RAW-voimanostokisassa.

RAYVO ykkönen penkin SM-kisoissa!

     Posted on la ,10/03/2012 by aSSa

3. – 4.3.2012 penkkipunnerruksen SM-kisoissa Karita Heininen nosti SM-hopeaa 57 kg sarjaan kovalla tuloksella 97,5 kg joka myös MM-kisojen tulosraja. 63 kilon sarjassa nostivat RAYVOn naisista Heini Böök 85 kg tehden oman ennätyksensä tullen neljänneksi ja ensimmäisissä penkin SM-kisoissaan nostanut Johanna Pärssinen nosti oman ennätyksensä 75 kg sijoittuen kuudenneksi. Heli Valtonen tuli viidenneksi alle 84 sarjassa tuloksella 90 kg.

59 kiloisten sarjassa käytiin kova kolmen raumalaisen miehen kamppailu jonka RAYVOn Juha-Matti Englund voitti tuloksella 137,5 kg ja näin ollen otti kolmannen kerran SM-kultaa, Nehat Kelmendi voitti SM-pronssia hyvällä tuloksella 125 kg. Iiro Virtanen vei palkintokaappiinsa SM-pronssia 185 kg nostolla 74 kiloisten sarjassa.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisempänä nostajana Petri Kuosma voitti tiukassa taistelussa Raumalle SM-kultaa 280 kg tuloksella 105 kilon sarjassa. Tämä tulos ylittää reilusti myös MM-kisojen tulosrajan.Kuosman kamppailu huipentui pitkästä aikaa tosi taisteluun viimeiseen nostoon saakka. Kilpakumppani pani viimeiseen 277,5 kiloa ja onnistui siinä. Kuosman oli nostettava paino 280 kiloon vaikka oli kevyempi, sillä hänellä oli pienempi arpanumero. Taktiikkapeli kävi kuumana. Kuosma joutui tosi taisteluun, viimeinen nosto 280 kilosta tuli kuitenkin ylös 3-0 valoin ja toinen kulta Ydinvoimalle oli tosiasia.

RAYVO Suomen ykkönen!

     Posted on la ,10/03/2012 by aSSa

2012 penkin SM-kisojen yhteydessä luovutettiin Voimamalja Rauman Ydinvoimalle ja tämän kävivät noutamassa kunniapuheenjohtaja Juha Inkinen ja valmentaja Samuel Nurmi. Voimamaljan RAYVO voitti SM- , PM-, EM- ja MM-kilpailuista saatujen pisteiden perusteella. Tästä iso kiitos seuran nostajille! Pisteitä toi yhteensä 33 nostajaa.

Veteraanien voimanoston SM:istä 100 pinnaa tasan

     Posted on ma ,27/02/2012 by MM-2

Ydinvoiman veteraaninostajat toivat kaikki tuliaisina kaukaa Kuusamosta (melkein Siperiasta) SM-mitalit jo ennestään pullottaviin palkintokaappeihinsa. Vaikka muutama Ydinvoiman varma mitalisti jäi tänä vuonna eri syistä kotiin, oli tuloksena taas hulppeat sata pinnaa tasan Voimamaljakilpailuun.

Reilut tuhatkuusisataa kilometriä rassaa muutenkin jo ennestään pikkuisen raihnaista kroppaa, etenkin paluumatkan koko yön kestävä onneton maratontorkkumisyritys 15 tuntia rämisevässä ja kitisevässä linja-autossa. Helpolla eivät pinnat tulleet (taitaa heittää vähän yläkammarissa).

Ydinvoiman naiset aina tunnollisia ja varmoja Suomen Mestareita SE-tuloksilla

Erään ikäryhmän (eikö ollut hienotunteisesti sanottu) EM- ja MM-punnertaja Heli Valtonen teki myös voimanoston puolella kullan ja SE:itten arvoisesti töitä. Kyykystä SE 90 kiloa, penkistä vähän enemmän eli SE 96 kilolla, maasta SE 115 kiloa ja yhteistuloksen SE 301 kiloa. Eli täyspotti suomenennätyksiä, paremmin ei olisi voinut mennä.

Maritta Jaurola on jo vanha (anteeksi rutinoitunut) konkari myös voimanoston puolella. Kyykystä 110 kg, penkki tällä kertaa 72,5 kg ja maasta 120. SE yritys 137,5 kilosta jäi seuraaviin skaboihin. Yhteistulosta 302,5 kiloa ja sillä varma kulta.

Roininen yllätyshopeaan

Nuorten veteraanien (melkein poikasten) Jorma Roininen lähti taistelemaan 83-kilon sarjassa hopeasta tosimielellä. Kajaanin metsätöissä karaistunut Antero Juntunen pesi Jorman kyykyssä 217,5 kilolla Joppen 195:tä vastaan (viimeisen 205 kieltäytyi tottelemasta käskijäänsä). Penkki olisi ratkaiseva, sillä metsurit ovat perinteisesti julmia maastavetäjiä. Joppe otti varmat 135 ja 145 kiloa ja viimeinen 150 kiloa puolitankoon. Mutta Juntunen kävikin yllättävästi koittamassa 110 kiloa kolme kertaa turhaan ja peli oli selvä.

Kun sarjaa vaihtanut Pietarsaaren Antti Timonen meni menojaan, ei Roinisen tarvinnut enää hopean varmistuttua vetää tosissaan. Kuitenkin hieno sarja 190,210 ja 220 kiloa ja yhteistulosta 560 kiloa.

Kalkkikset verryttelivät

Puolikkaita porkkanoita pari viikkoa popsinut kaiken saavuttanut Juha Inkinen ei ollut parhaassa iskukunnossa. Muodollisten kyykyn ja vedon lisäksi tuli ”nopeudella pilattu” kohtuullinen penkki 112,5 kiloa, mutta nyt ei lähdetty SE:tä (ties monettako) kuitenkaan edes yrittämään. Kun vastustajana oli ihka oikea voimanostaja, niin Inkisen palkintokaappiin taas yksi hopeinen killutin lisää.

Jo kertaalleen lopettanut, treenaamaton Heikki Malkavaara nosteli kuntoonsa nähden mainiosti, eli yhdeksästä yrityksestä kahdeksan onnistunutta (ja se yhdeksäskin 2-1 punaista). Kun kultaan ja hopeaan ei nyt ollut mahkuja, kyykättiin varmat pois, 120 kiloa. Penkissä kolme onnistunutta ja 95 kiloa, ja vedossa tosi tiukka viimeinen 160 kiloa. Ronssilla palkittiin ne nostot.

RAW VN SM 2012

     Posted on ma ,20/02/2012 by Misna

Kaikki Ydinvoimalaiset jotka aikovat nostaa vuoden 2012 RAW-voimanoston Sm-kilpailuissa ilmoittautuvat tämän viikon sunnuntaihin (26.2.) mennessä Sami Saariselle sihreeri@raumanydinvoima.fi. Ilmoittautumiseen mukaan kisa, jossa tulosraja on tehty + tehty tulos.

Sami ei ilmoita ketään kilpailuihin ennen kuin nostajat ovat allekirjoittaneet uuden seuran sisäisen doping-sopimuksen (lomakkeita saa Samilta ja Inkisen Juhalta tai sähköpostilla) ja maksaneet seuran jäsenmaksun 20€ + SM-kisa osallistumismaksun 50€ seuran tilille: FI54 1421 3500 0109 65

Raumalaiset nuoret vahvoina 2012 voimanoston SM-kisoissa Pietarsaaressa

     Posted on su ,19/02/2012 by aSSa

Tapsan kisajuttu nuorten 2012 voimanoston SM-kisoista Pietarsaaresta.

Voimanoston nuorten sm-kisat käytiin Pietarsaaressa ja Rauman Ydinvoima oli mukana viiden vahvan nuoren miehen voimin. Raumalainen juniori voimanosto on selvässä nosteessa ja se näkyi tämän vuoden SM-kisoissa. Tuliaisina kotiin ryhmä nappasi kaksi mitalia, kultaa ja hopeaa.

Laakso ensimmäisenä nostolavalle

Sarjassa M20 74 Valtteri Laakso aloitti varmoin ottein saaden kyykyssä tuloksen 125kg. Penkki hieman takkuili, mutta siinä kuitenkin perusnosto 82,5. Maastavedossa kilpailuennätys 152,5. Näin yhteistulokseksi 360kg ja sijoitus viides.

Hyvärinen uusin tulokas

Ydinvoiman tuorein nostajalupaus Otto Hyvärinen osoitti olevansa erittäin varma nostaja. Kyykyssä hyvää jälkeä päätyen 145 kiloon. Penkissä uusi ennätys kevyen näköisesti 122,5. Vedossa 155 kiloa ja yhteistulos 422,5. Kaikki Oton nostot olivat kilpailuennätyksiä. Sijoitus viides sarjassa M20 93.

Ellmen säikytteli huoltoa

Kansainvälistä kilpailukokemusta omaava jo kokenut Juho Ellmen ei ensimmäisellä kahdella yrityksellä saanut hyväksyttyä kyykkyä. Kolmannella kuitenkin raudat nousivat edelleen kevyen näköisesti ja huolto pidätteli hengitystään riittääkö syvyys. Kyllä riitti tuomariäänin 2-1. Näin Ellmen edelleen mukana pelissä. Penkissä rohkea aloitus, mutta kuntokin oli kohdallaan. Tulokseksi 145 kiloa, joka samalla penkin nuorten MM-tulosraja. Vedossa rumalla tekniikalla 182,5. Tämä toi yhteistuloksen 507,5 joka on taas voimanoston nuorten MM-tulosraja. Sijoitus neljäs sarjassa M20 93.

Korsman hurjassa iskussa

Jatkuvasti omia ennätyksiään paranteleva Korsman teki jälleen kyykyssä, penkissä, maastavedossa ja yhteistuloksessa oman ennätyksensä. Yhteistulos 605 (185+177,5+242,5) tuli kovan hopeamitalitaistelun jälkeen, mikä ratkesi vasta viimeisessä maastavedossa. Sijoitus siis toinen sarjassa M20 93.

Nurminen vailla vastusta

Isänsä valmentama Petrus Nurminen sai rauhassa nostella omassa sarjassaan M20 120. Paineeton työskentely näkyi teknisesti parantuneina nostoina ja näin myös ennätys kyykyssä 205 kiloa, sekä penkissä 125 kiloa. Vedossa hyvä suoritus 195 kiloa, joka kerrytti yhteistuloksen 525 kiloa. Tämä tulos ylittää samalla nuorten voimanoston em tulosrajan. Viime vuonna sairastumisen vuoksi pois jäänyt Nurminen sai hyvityksen suomenmestaruuden muodossa.

 

-Tapio Pärssinen-