Mirka Valo nuorten PM-kultaa

Torstaina lähdettiin Helsingistä, Oslon kautta Reykjavikkiin ja sieltä kisapaikalle Akureyriin. Oslossa jatkolentoa odotellessa kävi ilmi, että joukkueenjohto on myöhästynyt lennolta. Suomen tuomari Ilkka Seppälä hyppäsi meidän perheen kyytiin ja matkattiin 450km Akureyriin kisapaikalle tekniseenkokoukseen.

Perjantaiaamuna aamiaisen kautta punnitukseen, jossai ei tällä kertaa jännitettävää. Kyykyn alotukseen 140kg, toiseen 150kg ja kolmanteen 160kg. Kaikki ongelmitta 3-0 hyväksyttyjä.

Harjoitusten perusteella penkkipunnerruksen tiedettiin takkuavan. Aloitukseen 85kg, jossa ei ongelmia. Toiseen 90kg, joka on kisoissa jo aiemmin tullut, osoittautui hankalaksi. Ensimmäisellä yrityksellä 2-1 hylätty merkkivirheen takia ja toisella yrityksellä ei noussut.

Maastanoston aloitukseen 185kg ja toiseen varmaksi osoittautunut 200kg kevyehkösti ylös. Kolmanteen nostoon 205kg, joka oli tällä kertaa liikaa.

Heti kisan jälkeen ajettiin takaisin Reykjavikkiin ja lauantaina kierreltiin katselemassa Islannin luonnon nähtävyyksiä. Sunnuntaiaamuna takaisin koti-Suomeen.

Autossa istumista tuli reissulla yhteensä 1800km, jonka väitän vaikutaneen negatiivisesti tulokseen.

-Mirka Valo-

Mirkan aloitus 185 kg. Toisella 200 kg