Iiro Virtanen 2-markan kerhoon

Iiro Virtasen kisaraportti

5.10.2013 Voimanosto, Pornainen (IPF), sarja Miehet 93kg – Punnistuspaino 86.0kg

Muissa lajeissa pelkät tulokset ja penkkiin täys-panostus.

1. Nosto 200kg – 3-0 hyväksytty
2. Nosto 207,5kg – 0-3 hylätty, oikee kyynärpää petti alta
3. Nosto 207,5kg – 1-2 hylätty

Sijoitus 1., tulosraja 2014 SM-kisoihin, sekä tärkein 200kg vihdoin kisanostona!

Vähän kisoista jäi nakottamaan tuo viimeinen 207,5kg nosto, jonka voi tällä kertaa pistää valitettavasti tuomaripelin piikkiin? START-komentoahan ei saa antaa ennen kuin kilpailijan asento on täysin kunnossa, mm. kädet suorina, perse penkissä, jalkapohjat kokonaan lattiassa jne… Nostin tangon “hyväksytysti” ylös, mutta noston jälkeen päätuomari näyttääkin punaista ja syynä oli, että lähdössä kädet oli koukussa? Tällöin ei olisi pitänyt START-komentoakaan kuulua? …mutta se siitä… ei siinä vaiheessa enää valitukset auta, kun päätös on tehty.

2010 tammikuussa ensimmäisen kerran ja silloin 15kg laihempana poikana kyseinen rauta
nousikin jo salitreeneissä, mutta niitä kun ei valitettavasti lasketa. Sen jälkeen tullutkin aika
suuria muuttujia elämässä, niin asuinpaikkakunnan, kuin loukkaantumisten ja
treeniolosuhteidenkin osalta.

Viime kevät 2013 olikin sitten ehkäpä raskainta aikaa koko kilpailu- urallani, kun kaikki sattui samaan syssyyn. Hauis-repeämä, rinta-repeämä, sekä kaiken
tähän päälle kaatui vielä mykoplasma, josta sitten paranneltiinkin useita kuukausia. SM-kisat jäi, sekä ukko laihtui lähes 10kg… joten itselleni tämä olikin henkisesti se suurin juttu, koska silloin kävi oikeastikin mielessä heittää hanskat naulakkoon.

Jostain sitä näytön halua ja motivaatiota sitten kuitenkin ilmestyi ja noin pitkän treenitauon jälkeen sali maistuikin älyttömästi, en ollut koskaan ennen kokenut moista treenidraivia.

Loukkaantumisten vuoksi päätinkin, että nyt on pakko ottaa lisää rasvaa ”suojaamaan”, joten
lähdinkin aikamoiselle massakaudelle ja reilussa puolessa vuodessa paino nousikin ”ihan
mukavasti” 71->89kg, eikä loukkaantumisia ole toistaiseksi näkynyt vaikka painot liikkeistä
riippumatta on noussut melkoisesti. mm. 170kg raakapenkki pelkästään varusteihin tähtäävällä
treenillä tarkoitti 40kg korotusta siitä mistä mykoplasman jälkeen lähdettiin liikkeelle, joten
treenikausi meni melkoisen nappiin noin pienellä aikavälillä.

Pitkä matka on siitä tultu, kun vuonna 2005 Inkinen nappasi heiveröisen futispelaajan hihasta kiinni ja sai ylipuhuttua Penkkikunkkuihin, jossa nostin ekat kisani painaen 59kg ja risat ja nostaen raakana 95kg. Kisoista on kuukauden päästä tasan 9 vuotta aikaa… eipä käynyt silloin mielessäkään tai edes voinut haaveilla, että itsestä olisi ikimaailmassa 200kg
penkkipunnertajaksi.

Toivon, että tästä olisi jotain hyötyä myös meidän seuran ”junnuille”, koska jos vaan pitkäjänteisyyttä riittää, niin jokainen teistä tulee tulevaisuudessa nostelemaan kahden markan
kerhoon, jos meikäläisenkin lahjattomuudella tänne asti päästiin! 9 vuotta se kesti, mutta
joka vuosi ja jokainen takaisku sen arvoisia…

Pakko kiittää meidän seuran ”papparaisia” Malkavaaran Heikkiä, Törmän Heimoa ja Inkisen Juhaa, jotka ”kouluttivat” ekoina vuosina voimailun saloihin, sekä toivat jokainen eri näkökulmia
treeneihin! Ehkä yksi tärkein asia voimailijan oppia alussa, että ei ole vain yhtä tapaa tehdä
asioita oikein ja jokaiselle toimii eri treenityylit. Niin henkisesti, kuin fyysisesti. Ja muistaa, että
”salin tietäjiä” on ihan joka lähtöön.

Yhtään ketään muita väheksymättä Inkisen Juha on ollut itselleni, ja varmasti monille muillekin, se joka omalla esimerkillään on näyttänyt mitä oikeasti kunnianhimo on ja miten mieletön palo jotain lajia kohtaan voi ihmisellä edes olla, joka inspiroi kaikkia muitakin ympärillä olijoita ihan järjettömän paljon! Juha teki itseeni jo heti alussa lähtemättömän vaikutuksen, jota ilman olisi varmasti jäänyt MM-mitali nostamatta, PM-mitali, suomenennätykset, tämä 200kg penkkipunnerrus, SM-mitalit, sekä ihan kaikki muutkin saavutukset ja mielettömät kokemukset… Juhaa en pysty ikinä kiittämään tarpeeksi!

Sekä tottakai kaikkia Ydinvoimalaisia, jotka on pienelläkin osallaan ollut mukana tätä matkaa, kiitos! Tätä hommaa ei todellakaan tehdä yksin ja aina mukava tulla Raumalle treeneihin, kun löytyy joku varmistelemaan ja vetämään tiukkoja varusteita päälle, jonka jälkeen käsistä joutuu aina etsimään mihin sitä nahkaa edes enää jäi jäljelle.

Seuraavaa kisaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta eihän tätä voimailua pysty ikinä
lopettamaankaan!

-Iiro