Veteraanien MM-voimanosto Etelä-Afrikassa
ool raaait..*
Maailman vahvimmat veteraanit olivat virallisesti kokoontuneet Etelä-Afrikan pääkaupunkiin Pretoriaan kilpailemaan 2005 mestaruuksista, vaikka itse kaupungista emme nähneet vilaustakaan. Kisapaikka oli nimittäin ylellinen pelikasino Carousel Casino suurinpiirtein keskellä ei mitään.
Seutulasta lähdettiin Harri Hagforsin johdattelemina. Pieni välilasku Frankfurtissa ja koko yön lento Johannesburgiin, jossa kymmenen maissa ulos tullista. Pienen odottelun jälkeen bussiin ja toistasataa kilometriä Tembaan Pretorian ulkopuolelle. Bussimme oli ajalta ennen synkronoinnin keksimistä ja välikaasujen saattelemina saavuimme kisapaikalle.
Tämänvuotiset kisajärjestäjät olivat päättäneet rikastua kertaheitolla sikahinnoilla. Niinpä saimme kuulla, että kortteeri järjestyisikin Pretoriasta. Eikun uudelleen bussiin määränpäänä rähjäinen, likainen ja halpa alatason retkeilymajan tapainen, josta olisi kuitenkin pitänyt järjestäjille maksaa maltaita.. No siitähän nousi tietenkin aika mekkala, toiset kyselivät jo seuraavaa lentoa Suomeen. Harri ei pahemmin provosoitunut, vaikka provosoitiin olan takaa. Pari yötä majailimme kuitenkin tässä läävässä, jonka nimi oli sattuvasti Barn Yard eli Latopiha.
Harri sai sitten järjestettyä meidät Safarihotelliin nimeltä Mongena Game Lodge. Tämä osoittautuikin harvinaiseksi onnenpotkuksi, sillä paikka oli tosiaan jotain, mitä odottaisi Afrikassa tapaavansa. Suuria, tilavia, fiksuja ja siistejä afrikkalaistyylisiä olkikattotaloja. Paikka kaikkineen, vaikka oli aidattu alue keskellä ei-mitään, oli erittäin hyvinhoidettu ja viihtyisä (pari pientä ötökkää illalla tyynyllä loi vain Afrikkatunnelmaa). Ja pihapolulla tepasteli silloin tällöin kesy (ilmeisesti) Gnu-perhe ja tulipa vastaan aivan valkoinen hevonenkin. Ja palvelu pelasi. Mustat veljemme ja sisaremme suorastaan säteilivät palvelusalttiutta, aina hymy ja nauru suussa. Aamiaisellakin (joka oli runsas ja maittava) taisi olla enemmän palvelijoita kuin syöjiä.
Vaikka Suomessakin oli lämpimiä pitänyt iski Afrikan kuumuus heti Johannesburgissa varoittamatta. Varsinkin bussimatkoilla oli tunnelma kuin löylynheiton MM-kisoissa konsanaan. Mutta siitä huolimatta (tai juuri sen vuoksi) lensi huumorin pääsky (vai oliko kondoorikotka) röhöremahduksineen varsinkin kuuluisan Munakaupungin edustajien siivittäminä.
Afrikka on kuuma ja kuiva. Virallista mittaria en missään vaiheessa nähnyt, mutta oman kehon mittari väitti asteita olevan 40:nen kieppeillä. Luonto oli pääasiassa kuivaa käkkyrää ja kuolleen näköisiä ruskeita vaivaispuita. Siellä täällä toki jokin vähän vihertävä puu sekä yksi sinikukkainen (kuin sinivuokkoja täynnä oleva) lehdetön puu. Tämä suht.koht. runsaslukuinen sinikukkapuu olikin harvoja piristyksiä harmaanruskeassa maisemassa. Tietenkin äveriäimmillä seuduilla kastelun avulla oli vehreyttäkin saatu aikaan.
Afrikka myös tuoksui – ja aivan toiselta kuin Suomi. Tosin alkuun meinasi tulla väärä hälytys, kun lentokentältä lähdettyämme ajelimme pitkät tovit kuumuudessa mätäneviä teurasjätteitä kuskaavan kuorma-auton takana. Löyhkä oli sanoinkuvaamaton. Afrikan aamut olivat miellyttävän viileitä, keskipäivällä alkoivat sitten eri hajut voimistua. Eivät mitenkään pahat, toisinaan oikeastaan eksoottisen mukavat. Illalla hajut laantuivat sitten hiljalleen mustan yön syliin.
Afrikan pikimusta yö tulee nopeasti, aurinko laskee lähes pystysuoraan. Illalla ja yöllä alkavat sitten eksoottisten äänien sinfoniat. Viidakko korisee, sihisee, natisee, vinkuu, haukkuu, örisee, nakuttaa, sirittää, naukuu, kujertaa, kurnuttaa ja huhuilee sadoin eri variaatioin. Tunnelman sinetöi väärin päin oleva puolikas kuunsirppi, joka hämystää muuten mustan viidakon pelottavat krapinat ja äänet. Tuli aivan tarzanimainen olo. Kuvitelmien liaanista kiinni ja uni tuli kuin varkain hiipien.
* Mustan miehen tokaisu lähes asiaan kuin asiaan, vahvasti venyttäen
Afrikka on (kuten yleensä etelän maat) vastakohtien maa, rikas ja köyhä samalla kertaa. Räikeästi tämä tuli esiin kilpailupaikkamme ja sen ympäristön kohdalla. Carousel casino on rikkaitten ilmastoitu räikeän neonvaloinen tuhlailupaikka, johon mennään suureellisen portin kautta porttivahtien tarkkaan tutkiessa kulkuluvat. Kukat kukkivat ja nurmikot viheriöivät. Tien toisella puolella avautuvat sitten kilometrien pituiset peltihökkeliyhdyskunnat. Tavallinen ”talo” oli koottu ruosteisista aaltopellin palasista. Hiekkaisella pihalla saattoi joillakuilla olla hieman varjoa antava puukin. Tuskin kaikissa majoissa edes sähköä. Ja viemäriä ei taatusti. Kuumuuden voi vain kuvitella näissä peltihökkeleissä. Mutta täällä asuttiin joka tapauksessa omassa ”talossa”. Suurkaupungeissa voi tilanne tietysti olla toinen, mutta kaupungeissa emme käyneet.
Kilpailut
Selostukseni nostoista ovat välähdyksenomaisia sieltä täältä. Syy siihen on, että sain kirjoitustehtävän ex tempore vasta kisojen päätyttyä. En seurannut kaikkia nostoja saati tehnyt muistiinpanoja (jotka olisin toki tehnyt kirjoitustehtävän etukäteen tietäen). Täydelliset tuloksethan on kuitenkin luettavissa toisaalla tässä lehdessä ja tietysti netissä.
Naiset
No joka tapauksessa ikinuoret naiset aloittivat nostot keskiviikkona. Suomalaisista ykkösveteraaneissa Elina Aalto, kakkosveteraaneissa Vuokko Viitasaari, Seija Turunen, Eila Kumpuniemi, Ritva Vainio, May-Gun Grönholm ja Anne Lehto. Suomen kakkosveteraaninaiset tekivät suururakan saavuttaen kirkkaan pistevoiton 52 pinnalla, piskuisen USA:n tullessa toiseksi 35 pisteellä.
Elina Aalto piti kaikkia jännityksessä, sillä kyykyn aloitus 117,5 kiloa suostui hyväksyttävästi vasta kolmannella. Penkki hienosti 90 ja vedossa kolme onnistunutta tuloksella 132,5 kg. Yhteensä 340 kg ja viides sija.
Pellavapäinen pikkujättiläinen Vuokko Viitasaari näytti sitten muille taivaan merkit. Toisella kyykyllä uusi upea maailmanennätys 135,5 kiloa 48-kiloisiin. Penkissä kolme onnistunutta tuloksella 75 kg. Ja aivan kuin tämä ei vielä riittäisi, niin tämä sisupussi kädet mustelmilla päätti urakkansa vielä kolmeen uuteen maailmanennätykseen. Toisessa vedossa 145 kg ja viimeisellä peräti 150 kiloa. Tietysti yhteistuloskin 360 kiloa oli uusi ME. Maamme-laulu sävähdytti kummasti toisella puolen maapalloa. Vuokko oli koko kisojen nostokuningatar voittaen ylivoimaisesti pistekilvan ja sai upean pystin banketissa.
Turusen Seija teki taattua työtä Vuokon kanssa samassa sarjassa. Tulos 85+62,5+100= 247,5 kiloa ja MM-hopeaa.
Viiskakkosissa Suomen naisnostajien aina sympaattinen, ikinuori Grand Old (?) Lady, Eila Kumpuniemi piti aluksi hieman jännityksessä pummaamalla ekakyykyn. Tämä kuulemma on vanha synti, joten ei syytä huoleen. No loppujen lopuksi Eila nosti upeasti ja ihailtavan teknisesti sarjan 85+62,5+117,5=265 kiloa, jolla hävisi voittajalle vain 12,5 kiloa.
Kuuskymppisisssä Ritva Vainion nostoissa paistoi läpi ilmeinen harjoittelemattomuus. Hieman epävarmasti tuli sarja 70+37,5+100=207,5 kg ja neljäs sija.
Kuusseiskassa May-Gun Grönholm sitä vastoin teki ennätyksiään. Sarja 90+52,5+117,5=260 kg ja niinikään neljäs.
Laitilan SE-nainen Anne Lehto nosti varmasti sarjan 90+60+135=285 kiloa ja MM-pronssia.
Miehet
Selostukseni ei mene kronologisessa järjestyksessä, vaan ikäryhmien mukaan.
Ykkösveteraanien seiskavitonen oli Laitilan riemujuhlaa. Vaikka vähällä oli, ettei siitä olisi tullut pirunpolskaa. ”Veljeksillä” Pekka Anttilalla ja Ari Oksasella oli vielä nostoja edeltävänä päivänä yhteensä 6-7 kiloa ylipainoa. Kyllä kasinovieraat ihmettelivät pohjan poikia, jotka helteellä jumpperit ja nahkatakit päällä ottivat aurinkoa. Vielä enemmän olisivat ihmetelleet hulluja suomalaisia, jos olisivat nähneet Pekun saunassa talvivaatteissa. Ei pahus kuitenkaan suostunut tarjoukseeni hankkia kunnon vasta löylyihin.
Näin julmat laihdutukset ovat tietysti aina riskaabeleja. Mutta kokeneet ja kaiken kestäneet sotaratsut tiesivät tarkalleen mitä tekivät. Ja pääsivät sarjaansa. Oksasen Ari aloittikin vakuuttavasti kolmella onnistuneella kyykyllä, tulos 240 kg. Kylmääkin kylmempi hiki tuli kuitenkin Pekun ensimmäistä kyykkyä (270) katsellessa. Se painoi eikä tullut riittävän alas. Jarmovirtasmaista leveää kyykkytyyliä käyttävän Anttilan toisenkin syvyys näytti olevan nippa nappa katsomosta katsoen, mutta hyväksytty. Mutta kaikesta näkyi, että rauta painoi – ja paljon. Mutta kait se on niin, että mestarit eivät turhaan ole mestareita. Kolmanteen pantiin sitten kylmästi ME-painot 283 kiloa. Ulospäin tämä näytti kaikkein parhaimmalta ja helpoimmalta kyykyltä, vaikka hyväksyttiin 2-1. ME oli syntynyt. Peku tarvitsikin ehdottomasti tämän raudan, sillä 12,5 kiloa huonommalla tuloksella olisi hän yhteistuloksessa menettänyt maailmanmestaruuden vaa´alla.
Oksasen Ari on kova punnertaja ja saikin lajihopeaa 165 kilolla. Peku 160. Anttilan veto 260 sinetöi sitten MM-kullan yhteistuloksella 702,5 kiloa. Oksanen onnistui vain aloituksessaan 245 ja yhteistulos 650 kiloa noteerattiin viidenneksi.
Pienen etsiskelyn jälkeen saatiin Laitilan ihmemies palkintopallille ja herkistyimme kuuntelemaan toistamiseen Maamme-laulua.
Ysikympissä Antti Timonen yllätti sekä itsensä että katselijat helpoilla ennätyskyykyillään. Uusien varusteiden myötä tuli kyykyssä 225 kg ja varaa näytti olevan vielä reilusti. Myös penkki 165 ja veto 240 sujuivat mallikkaasti. Yksi harvoista yhdeksän onnistuneen noston suorittajista palkittiin kovassa sarjassa yhdeksännellä tilalla.
Komppanianpäällikkömme Harri Hagfors lähti satasissa kisaan ennakkosuosikkina. Tilanne muuttui pian kuitenkin vakavaksi vain kyykyn aloituksen 275 kiloa onnistuessa. USA:n Scott otti 42,5 kilon keulan. Mutta Harri päätti taistella. Penkissä toiseksi paras noteeraus 202,5 kg, Scott 195. Harri veti hopean arvoisesti 302,5 kiloa. Viimeinen 312,5 (yhteistuloshopea kiikarissa) kuitenkin putosi sormista ja homma oli selvä, kyykyssä tuli annettua muille liikaa etumatkaa. Pystytukkamajurimme hävisi pronssin (780 kg) vaa´alla, mikä silminnähden oli vanhalle konkarille suuri pettymys.
Ja sitten isot nuoret veteraanit kehiin. Mahtavalihaksinen Aulis Aalto 125:ssa aloitti pronssin arvoisesti kyykkäämällä tasarahat 300 kg. 307,5 kilon kyykky jäi kaivertamaan, sillä silminnähden kävi kyykky syvemmällä kuin monella muulla (kuuluisammalla) nostajalla. No loppujen lopuksi ei se kuitenkaan olisi vaikuttanut lopputulokseen. Penkki 222,5 ja sarjan paras veto 310 kiloa. Yhteensä 832,5 kiloa ja MM-pronssia.
Raskaan sarjan mörssäreistä aloitti Pertti Lähteenmäki onnettomasti. Uudet trikoot eikä yksikään kyykky tarpeeksi syvälle, ei lähellekään. Sen jälkeen keskittyi Pertti lajimitaliin vedossa, mutta sielläkin valitettavasti kolme pummia. Laitilan jättiläinen, Reijo Hänninen aloitti sensijaan vakuuttavasti 320 kyykyllä. Penkistä kuitenkin ”vain” 190 kg (heikko nenä). Veto kuitenkin kolmanneksi paras 302,5 kg ja yhteistuloksessa 812,5 kiloa niukasti MM-pronssin arvoisesti.
Kakkosveteraaneja edusti yksinään Rauman painonnostaja/voimanostaja/hyppääjä/juoksija Heimo Törmä kuusseiskassa. Jalat olivat kunnossa, sillä kaikki kyykyt onnistuneita ja viimeisellä syvältä helppo ennätys 170 kg. Kahdensadan kyykkääjä, kuului katsomosta. Penkki tasan 100 ja vedossa taas oma ennätys 180 kg. Yhteensä 450 kg ja viides sija.
Iältään vanhat, mutta vetreydeltään nuoret kolmos- ja nelosveteraanit ottivat Suomeen pistepronssia ja komean pokaalin. Jänkhän teräsvaari Arvo Tölli oli laihduttanut seiskavitosiin. 70-vuotias hihittelevä korpifilosofi teki yhdeksänsissä MM-kisoissaan taas kovaa jälkeä. Kyykyssä 192,5 (lajihopeaa), penkissä vain aloitus 145, jolla kuitenkin reilu lajikulta. Veto myös 192,5 ja yhteistuloksella 530 kg MM-hopeaa. Arvo oli kuitenkin nelosveteraanien selvästi paras pisteissä ja sai komean muskelipokaalin kotiviemisiksi. Arvo luennoi mielellään voimanostosta, painonnostosta, ravinnosta, ja oikeastaan mistä vain vaikka tuntikausia kaikille, jotka haluavat kuunnella. Kaikki eivät halua. Mutta persoona kaiken kaikkiaan.
Allekirjoittanut kasikakkosissa alkuhaparoinnin jälkeen kyykyssä syvä ja helppo 165 kg. Penkki normaali 115, jolla myös lajipronssia. Toisessa vedossa 180 kg, jossa selkä valitettavasti repesi (vanha vaiva). Jääpussia selkään ja kolmatta ei voinut ajatellakaan. Harmi, sillä tähtäin olisi ollut lajipronssi vedossakin. 185 olisi riittänyt. Yhteistulos 460 kg ja sillä viides sija.
Mr. Puputti, italiaa suoltava Kaavin kunnan ilopilleri Tapani Puhakka oli tehnyt täydellisen missin painoluokassa. Ysikympissä, mikä on Tapanin normaalisarja, olisi tullut helposti 4x pronssia. Nyt painoa väkisin juomalla 90,7 kg. Nostot sujuivat kuitenkin mallikkaasti, kyykyssä 170 kg, penkki toisella 132,5 kg ja veto 212,5 kg. Yhteistulos 515 riitti kuitenkin vain seitsemänteen sijaan. Maailmanmestaruuden Tapanille Intiassa hävinnyt venäläinen teki saman virheen, paino vain 90,1 kg ja Tapanin kanssa sama tulos. Paitakauppias Tapani ystävystyi jokaisen mustan ja valkoisen kanssa ja opetti suomea ja italiaa jokaiselle vastaantulijalle.
Suomi ja USA taistelivat kunniasta raskaassa sarjassa. Vaasan Raimo Sandelin kyykkäsi hikeä pyyhkien 202,5 kg, jenkki 210 kg. Jenkki oli kuitenkin onneton punnertaja, vain 115. Raimo otti ekan penkin (130 kg) T-paidalla, koska pientä painoa ei saisi penkkipaidalla rintaan kiinni. Toiseen nopeasti penkkipaita päälle (se olikin urakka, iso mies ja hikeä miljoona litraa). Toinen penkki 175 lähti jo laskussa suoraan kurkkuun. Ei auttanut muuta kuin (Harrin) sormet ruvella kiskoa edelleen paitaa. Lisää rautaa ja 180 tuli kolmannella komeasti. Tällä jenkki oli lyöty. Raimo veti vielä 190 kg ja yhteistuloksella 572,5 kiloa kultaa ja liki 40 kiloa eroa jenkkiin. Och så lysnade vi igen till Vårt Land.
Kisat päättyivät bankettiin, johon suomalaiset olivat saaneet ilmaiset liput. Ohjelma koostui naisten varietee- esityksestä, josta kaikki eivät välttämättä pitäneet. Sapuska sitä vastoin maittoi. Maanantai ja tiistai olivat vapaapäiviä, jolloin retkeiltiin hieman ympäristössä. Kävimme leijonapuistossa, Sun Cityssä sekä tietysti safarilla. Safari oli mieliinpainuvin. Erilaisia gaselli/antilooppilajeja oli parisenkymmentä, seeproja, kirahvilauma, villisikoja, vilaus sarvikuonoista ja virtahevoista ja paljon eksottisia lintuja. Keskiviikkona hikinen kotomatka puolilta päivin, noin vuorokausi matkustusta ja saapuminen ah niin kylmään Suomeen.
