Iiro Virtasen raportti MM-kisamatkasta

Iiro Virtasen kivinen tie kansainvälisten kisalavojen läpimurrolle ja suomenennätyksen rikkomiseen

Mitali kaulassa
Mitali kaulassa

Yleisön pyynnöstä tein tällaisen ”pienen” jutun viimeisestä kisa- ja treenivuodestani junioreissa, eli alle 23-vuotiaissa vuonna 2009. Ei mikään äidinkielen kirjoitelma, mutta yrittäkää saada selvää.

Viimeinen vuosi kesästä 2008 kesään 2009 treenattiin todella kovaa ja alkutähtäimessä oli viimeisenä junnuvuotena oman sarjani (alle 23-v 67.5kg) suomenennätyksen rikkominen. Vaikka tavoite oli kaukana, koska paras kisaennätykseni oli 142,5 kg maaliskuun 2008 miesten SM-kisoista ja 166 kg olisi silloin riittänyt ennätykseen. Mutta se tavoite oli otettava. Päätavoitteet olivat siis junioreiden SM-kisoissa, koska ne olisivat omat viimeiset junnujen SM-kisani ja siellä oli tarkoitus räjäyttää pankki. Panoksena mm. MM-kisalippu alle 23v MM-tulosrajan rikkovalle suomenmestarille.

Voimataso nousi hyvää tahtia kun panostin täysillä treenaamiseen ja jätin viikonloppujen hauskanpidot kavereiden kanssa lähes kokonaan
pois. Lisäksi loppuvuodesta tuli tieto historian ensimmäisistä junioreiden penkin MM-kisoista. Tieto oman sarjani 152,5 kilon MM-tulosrajasta tuotti aivan hirveän lisälatautumisen treenaamiseen. MM-kisoihin oli päästävä! Tieto kahdesta muusta jo vuotta aikaisemmin 160kg nostaneesta kilpailijasta hermostutti. Tiesin, etten ole ainakaan etulyöntiasemassa, takaa pitää tulla ja kovaa ohi, jos mielii MM-kisoihin edustamaan Suomea.

Loppuvuodesta 2008 penkkikunkkukisoissa oli tullut jo hurja parannus 155kg eli uusi oma ennätys, vanha Rauman ennätys parani kerralla 10 kg. Viimeiseen nostoon vielä lastattiin ensimmäistä kertaa epävirallinen SE- rauta 166 kg. Se jäi kuitenkin vielä puolitiehen, joten kovaa treeniä oli jatkettava entistä intensiivisemmin, jotta helmikuun junioreiden SM-kisoissa sama rauta tulisi ylös.

Tammikuu 2009. Valmistautuminen helmikuun alun Pietarsaaren alle 23-vuotiaiden SM-kisoihin oli edennyt täydellisesti. 170 kg rinnasta ylös pariin otteeseen treeneissä, joten SE:n tekeminen näytti vihdoin mahdolliselta! Paineet ja odotukset kisoihin olivat kovat.Sieltä lähdettiin hakemaan suomenmestaruutta, suomenennätystä ja MM-kisapaikkaa, minkä lunastaa vain voittaja!

Mutta mitä muutakaan olisi voinut odottaa silloin, kun pitäisi loistaa. Kisaviikon alussa luultavasti liika rasitus, stressi ja latautuminen tekivät tepposensa ja sairastuin mahatautiin. 2-3 päivää kestänyt tauti sai miehen laihtumaan lähes 5 kiloa, joten ei hyvältä näyttänyt tulevan viikonlopun SM-kisoja ajatellen. En ollut todellakaan nostokuntoinen, mutta pakko sinne oli silti lähteä nostamaan ja tekemään parhaansa. Painoa kisapuntarilla kahden päivän tankkauksella oli 66,2 kg. No sain sentään tuloksen tehtyä, 145 kg ja sillä SM-pronssia. Voittaja Ahonen paransi vielä suomenennätystä puolella kilolla 165,5 kiloon ja hopeallekin nostanut sai nostettua MM- rajan 152,5 kg, joten pettymys oli sanoin kuvailematon – MM-paikka oli omasta mielestäni siinä vaiheessa menetetty. Toki vielä olisi tulossa miesten SM-kisat, jossa hyvä tulos myös huomioitaisiin. Silti tuntui valinta olevan mahdoton, koska tuloksen pitäisi olla siellä sitä luokkaa, että valinnoissa tehtäisiin poikkeus ja Suomesta valittaisiin kaksi nostajaa samaan sarjaan kilpailemaan MM-tittelistä. Tiesin kuitenkin, että pystyisin siihen ja se pienikin mahdollisuus sai nousemaan mahataudin kourista ja junnujen SM-kisojen pettymyksestä.

Lupasin itselleni onnistua miesten SM-kisoissa, jotka olivat alle 2 kuukauden päästä. Aikaa ei tosin ollut paljoa saada tulostaso nousuun ja paino takaisin. Enää ei ollut varaa tuottaa pienintäkään pettymystä Ideaparkissa järjestettävissä miesten SM-kisoissa. Muuten jäisivät MM-kisat käymättä ja ne kisathan olivat kuitenkin selvä vuoden
ykköstavoite!

Miesten SM-kisaranking ilmoittautuneiden kesken julkaistiin Suomen voimanostoliiton sivuilla ja olin vasta 10. sijalla, joten yleisesti ajateltiin, etteipä minulla kauheita mahdollisuuksia päästä mitalisijoille olisi. Vaikka viime vuonna miesten kisoista hopeaa tulikin, tänä vuonna taso oli huomattavasti korkeampi! Ja parempi ehkä niin. Nyt pystyin lähtemään kisaamaan pelkästään itseni kanssa MM-paikasta. Aloituspainoksi pantaisiin suoraan 160 kg ja se rauta olisi jo niin kovaa luokkaa, että liiton miehet eivät voisi olla mitenkään valitsematta. Olisihan se vain 5,5kg alle SE:n. Laihdutus meni nappiin, paino 67.3kg.

Ensimmäinen nosto meni kuitenkin pipariksi! Kyynärpää naksahti nostaessa ja teki todella kipeää ja tanko jäi puoleenväliin. Osittain johtui se myös siitä, kun lihakset pääsivät ihan kylmäksi omaa nostovuoroa odotellessa. Niitä vuoroja kun ei ikinä tarkkaan tiedä. Olo oli todella tuskainen ja ajattelin ettei tässä voisi TAAS käydä näin. Itseluottamus oli aivan maissa, mutta kun katsoin tulostaulua, niin huomasin 160 kilon riittävän kisan kärkipaikalle. Pakkohan siinä oli alkaa kilpailla. Toinen nosto edessä. Tarvittiin hirveä itseluottamuksen nostaminen, sillä jos tämä rauta ei tulisi, olisi MM-paikka menetetty ja kaikki kova panostus olisi mennyt aivan hukkaan. Siis uudestaan 160 kg tangossa, suuret kannustukset yleisöltä ja tulihan se ylös! Riemu oli katossa, MM-paikka korvilla ja miesten kisan kärjessä! Viimeiseen nostoon laitettiin 167,5 kg. Se olisi uusi SE. Se ei kuitenkaan tullut vieläkään, mutta ei olisi vaikuttanut lopputulokseenkaan. Koko kisan viimeiseen nostoon asti olin kärjessä, kunnes Nikkilä sai viimeisellään tuloksen(mm. miesten sarjan MM-mitalisti). Mutta hopeaa tuli kuitenkin! Odotukset ylitettiin ja se tehtiin, mitä piti. Noustiin pahasta pettymyksestä voittoon! Tämä on sitä urheilun riemujuhlaa parhaimmillaan.

Maajoukkuevalmentaja tuli kisan jälkeen onnittelemaan MM-tulosrajan ylityksestä ja tuoreesta miesten SM-hopeasta samalla kysyen olisiko minulla halukkuutta lähteä edustamaan Suomea MM-kisoihin Tshekkeihin heinäkuussa. Vastasin tietysti, että tottakai on. Mutta en uskaltanut innostua vielä sen enempää, kun tiesin yhden nostajan nostaneen kuitenkin enemmän. Ja lopulta hän sanoikin, että valinta ei ole vielä varma, vaan että nostajat päätetään seuraavassa liiton kokouksessa, jossa valitaan kaikki Suomen edustajat kisoihin. Joka päivä siinä tuli sen jälkeen selailtua liiton sivuja josko tieto jo sinne ponnahtaisi valituista MM-kisoihin lähtijöistä. Vihdoin eräänä aamuna herättyäni kävin katsomassa ja siellä oli kaikkien valittujen nimet etusivun linkin alla. Ja kyllä kylmä hiki tuli sitä avatessani. Siellä komeili kahden nostajan nimi alle 23-vuotiaiden 67,5 kg sarjan edustajana ja toinen niistä olin minä!! Meinasi siinä tapetit irrota seinistä, kun tuli huudettua ja soitettua kaikille tutuille MM-valinnasta.

Siitä paikasta lähtien aloin treeniohjelman ja kilon tarkkuudella tehdyn loppuviimeistelyjakson (”hermotus”)suunnittelun ja tein ohjelmasta
todella rankan. Päätin, että pakotan itseni tekemään kaikki penkkisarjatkin 5 kg isommilla painoilla kuin juuri ennen miesten SM-
kisavalmistautumista, vaikka nekin painot oli suunniteltu jo aivan tappiin asti ja nyt olisi vain 3kk aikaa treenata. Ajattelin, että ei
160 kilolla siellä pääse mihinkään palkinnoille – kymppi olisi pakko repiä lisää vaikka väkisin! Ja tottakai takaraivossa pyöri myös ns.
ykkösnostajan voittaminen eli junioreiden suomenmestarin päänahka. Hänellähän oli hallussaan nykyinen SE. Voisiko paljon parempaa/pahempaa kilpakumppania enää saada…?! Vaikka molemmat Suomea edustaisimmekin, niin näytönhalut kunnosta olivat kovat junnujen SM-kisojen pettymyksen takia. Revanssi olisi tulossa ja paljon kovemmilla, kansainvälisillä nostolavoilla, missä tosinostajat vasta punnitaan.

Pari kuukautta eteenpäin ja treenit menivät hyvin ja suunnitelman mukaisesti. IPF-kotisivuilla julkaistiin ilmoittautuneiden
ennakkoranking, mikä oli todella tasainen. Ranking ykkösestä viitoseen olivat kaikki 5,5 kilon sisällä! Me molemmat suomalaiset olimme niiden joukossa – Ahonen ranking ykkösenä (165,5kg). Itse olin viidentenä (160 kg), joten taka-asemista lähdettäisiin taas kisailemaan. Tiedossa oli, että ranking on vain suuntaa antava ja siitä hyvänä esimerkkinä oma ranking sijoitukseni miesten SM-kisoissa eli 10. ja hopeaa silti tuli.

Itse MM-kisareissu. Valmistautuminen oli mennyt jälleen kerran todella hyvin ja se oli kovin treenijakso elämässäni. Paikat olivat tosi kovilla. Piti käydä hieronnassa kerran viikossa, mutta maksimivoimiltani olin elämäni kunnossa eli 180 kg treenikunnossa. 150 kg ilman paitaa ja itseluottamus oli nyt hurjilla lukemilla, mitalin oli tultava.

Lento Tshekkeihin lähti aikaisin tiistaina 28.06 aamuna. Itse lähdin jo päivää aikaisemmin Helsinkiin ja vietin hotellissa yön. Koko
Suomen maajoukkueen oli tarkoitus kokoontua Helsinki-Vantaan ulkomaan terminaalin aulassa pari tuntia ennen lentoa. Aamulla saapuessani terminaaliin näin ensimmäisenä seuramme toisen MM-nostajan Jani Niemen vanhempiensa kanssa odottamassa. Hetken odotellessamme muita näin ensimmäisenä pahimman vastustajani terminaalin toisessa päässä, mutta ei siinä kuitenkaan mitään pahoja katseita vaihdettu. Pikkuhiljaa saapui lisää muita tuttuja nostajakasvoja SM-kisojen palkintopalleilta ja huomasin että kaikki valitut alle 23-vuotiaat olivat paikalla. Kukaan ei ollut loukkaantunut tai sairastunut, Suomen parhaat olivat siis paikalla. Tiesin, että suorituspaineet tulevat olemaan kovat kun joukossa oli useita MM-mitalisuosikkeja. Lopulta joukkueenjohtajan saapuessa kokoonnuimme kaikki yhteen ja siinä annettiin tarkat ohjeet maajoukkueen säännöistä yms. Ja tehtiin selväksi, että olemme täällä edustamassa Suomea – sen mukaan piti matkalla käyttäytyä. Odotellessamme lentoa olivat kaikki aika hiljaisia, kukaan ei paljoa jutellut kellekään. Varmaan monilla jännitys ja suurimmalle osalle kokonaan uusi tilanne vaikutti asiaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin, lento oli ajallaan ja matkalaukut saimme myös nopeasti Prahaan saavuttuamme. Siitä jatkoimme matkaa noin 70km bussilla kisapaikalle Pilseniin. Aamulla kahdeksan maissa lähti lento Helsingistä ja olimme Pilsenissä n. kello 14:00 Suomen aikaa. Oli hieno, lämmin ja aurinkoinen keli. Vaikka painontiputus oli päällä niin matka oli sopivan pitkä, eikä rasittanut liikaa. Heti saavuttuamme hotellille huomasimme mahtavat puitteet. Se ei ollutkaan pelkkä hotelli. Se sisälsi myös kisalavamme komeissa hotellin tiloissa, mitkä olivat viimeisen päälle laitetut – oli uudet tenniskentät, uima-altaat, ravintolat, baarit, kasinot, konferenssitilat ja hyvät lämmittelytilat – kaikki samassa paketissa. Mikä sen parempaa, kun pääsee suoraan punnituksesta hotellihuoneeseen ihan rauhassa tankkaamaan ja keskittymään kisaan.

Hotellissa tosin meni aika kauan aikaa huoneiden ja kisapassien selvittelyssä. Sain huonekaverikseni leppoisan joukkueenjohtajan
Sohlmanin Sepon, joka myös huolsi joukkueen nostajia yhdessä Orhan Tapanin kanssa. Lähdimme siis matkaan tiistaina ja oma kisapäiväni
oli vasta torstaina, joten se yksikin keskiviikko eli kisojen avauspäivä muiden MM-nostoja katsellessa oli todella tuskaa. Ja vielä kun seurakaveri Niemen Jani otti hienosti MM-hopeaa alle 18-vuotiaissa! niin paineet kasvoivat entisestään. Mutta myös positiivisia asioita oli paljon, ehdittiin muiden kilpailijoiden kanssa tutustua ja vaihtaa lajin kannalta elintärkeitä kertomuksia treeneistä, nostotekniikoista, kokemuksista, ruokailutavoista ja kaikesta vähänkin voimailuun liittyvistä asioista. Vaikka nuoria vielä ollaankin, tietoa löytyy ja on hankittu jo paljon. Myös saman sarjani pahimman kilpailijan Ahosen Antin kanssa tuli juteltua paljon ja saimme selville mm. että molemmilla oli täysin sama raakapenkki maksimi eli 150 kg ja paras treenimaksimi paidalla 180 kg ja molemmat lähes yhteen ääneen manasimme kun kumpikaan ei saa enempää paidasta hyötyä irti – useat kun saavat sen 50 kg. Tiesimme, että edessä oli todella kova ja tasainen kisa tulossa eikä mitaleja jaettaisi ilmaiseksi – siitä eteenpäin tsempattiinkin toisiamme ja päätettiin olla kisassa molemmat palkintopalleilla. Muuten ei olisi kotiin menemistä.

Hotellin ravintolassa ruoan tilaaminen eli riisin ja kanan saaminen ilman suolaa ja marinadia ei oikein toiminut – en ole eläissäni syönyt niin suolaista kanaa. Paikallisilta ei englanti sujunut aina kovin luotettavasti.

Onneksi suolainen ruoka ei silti kerännyt ylimääräistä nestettä kehoon ja vaaka näytti torstaina tasan 67.00kg kisapunnituksessa paikallista aikaa kello 15:00 kun kisa alkaisi kello 17:00. Neljä kiloa siinä tippui painoa muutamassa päivässä, joten painontiputus oli mennyt ihan nappiin vaikka Tshekeissä oli todella kuuma ja kostea ilma. Ei missään nimessä helpoimmat olosuhteet painontiputukseen. Juominen kun oli tärkeää ja suolat olivat kiellettyjä nautittavaksi. Ollessamme punnituksessa Antin kanssa tuli kovia katseita kanssakilpailijoiltamme ja totesimme vain että ei noi nyt ainakaan meitä enemmän voi nostaa. Uhoaminen valmistautuessa kisaan itseluottamuksen nostattajana kun kuuluu asiaan. Aloituspainoksi varma tulos 160kg löysällä paidalla oli taktiikkana.

Kun punnitus ja varustarkastus oli ohi, kello näytti 15:30 ja 45min päästä piti olla jo lämmittelemässä! Joten kiireesti hotellihuoneeseen
tankkaamaan mitä ehtii mutta paniikkia ei saanut kehkeytyä. Sitten nopeasti lämmittelemään ja jännitystä alkoi näkyä sekä omassa
että muidenkin ilmeissä. Näyttöruudulle ilmestyivät aloituspainot. NELJÄLLÄ sama aloitusrauta 160kg! Valko-Venäjän pojalla oli kovin aloitus 165kg, ja meillä Suomi-pojilla molemmilla sama. Itse olin painavin näistä 160 nostajista, joten kaikkien onnistuessa olisin vasta viidentenä ensimmäisten nostojen jälkeen! Muilla tosin ei ollut meidän kärkiviisikkoon mitään mahdollisuutta. Siis odotettu mielettömän tiukka kisa tulossa. Ekat kansainväliset kisat ja muutenkin suuret paineet, niin nyt ne kasvoivat pilviin hetkessä. Mutta se oli pelin henki, näillä mennään ja aloitusta ei vaihdeta.Varma tulos oli kuitenkin saatava ja mahdollisuus etteivät kaikki saa tulosta on nyky-penkkikisoissa suuri. Oli mukavaa lämmitellä kun Antin kanssa teimme kaikki lämmittelytkin samoilla painoilla ja paidalla lopuksi otimme lankkuun reilulla pysäytyksellä aloitusraudat ylös ja eikun kisaan!

Hopeanosto 167,5 kg
Hopeanosto 167,5 kg

Ei ole ikinä jännittänyt niin paljon, jotenkin tuntui että itseluottamus romahti jossain vaiheessa. Painontiputus tekee aina saman tepposen, luottoa ei siis löytynyt yhtään ja helppo aloitus 160 kiloakin jo kiristi päässä. Antin eka nosto 160 ja hylky. Ajattelin että ei helv… Tuomarilinja oli TODELLA tiukka, paljon tiukempi kuin esim. miesten SM-kisoissa – nyt kun tanko meni vähänkin mahalle, suoraan 3-0 hylätyksi. Olin heti Antin jälkeen seuraavana, kuulutukset englanniksi ja oman nimensä kun kuuli tiesi että enää ei ole pakenemista – kädet tärisivät ennen nostoa, mutta Orhan Tapsan huolto toimi hyvin ja sai edes vähän rauhoitettua hermostunutta raumalaisnuorta. Ykkösosto 160 kg oli 3-0 hyväksytty – helpotus oli suuri ja ekan kierroksen jälkeen kolmantena! Mutta huomasi että painontiputus oli vähän jo vienyt mehuja ja paita ei potkinut, ei yhtään. Alkutaktiikkana oli että vain 1.nosto otetaan löysällä paidalla. Mutta mitalinmenetys oli mielessä jos muutkin saisivat toisellaan aloituksen ylös, joten seuraavaan 162,5kg ja paidan kaulusta hieman alemmas että saisi edes vähän potkua enemmän paitaan.
2. Nosto, ei enää niin pahat jännitykset, kun tulos oli jo saatu ja kisa aloitettu. Laskussa, 5 cm ennen kuin tanko oli rinnassa, tanko lähti pahasti kaulalle, joten ylöspäin työntäessä tuli väärää liikerata ja tanko jäi puoleen väliin. Kävi niin kuin pelkäsinkin, KAIKKI saivat tuloksen. Antti otti 165kg toisellaan ylös ja Puolan kaveri otti toisellaan 160 kg aloituksen myös hyväksytysti, joten olin vasta viides toisen kierroksen jälkeen, Antti toisena. Oli todella nopeat päätökset edessä, kolmanteen nostoon 162,5 kg riittäisi pronssille jos muut eivät saa enempää. Tai kireämpi paita päälle ja SE raudat 167,5kg tankoon ja onnistuessa kakkoseksi ja lähes varma mitali. Tai kolmantena vaihtoehtona oli 170 kg ja kilpailun kärkeen. Valko-Venäläinen johti 170kg tuloksella ja olin häntä 100 g kevyempi, mutta ajattelimme, että on liian riskiä lähteä 170 puolelle – jos jääkin ilman tulosta viimeisessä ja jää kokonaan ilman mitalia. Tapsan ja minun päätös osoittautui lopulta täysin oikeaksi, kunnon paita vaan päälle ja suomenennätysraudat. Tänne tultiin kisailemaan voitosta, mutta noloahan se olisi jos jäisi ilman mitalia. Paita kun saatiin päälle, se tuntui heti paljon paremmalta ja kireämmältä. Tapsakin huomasi että tällä paidalla lähtee, löysä paita kun oli venytetty lähes käyttökelvottomaksi.

3.nosto
alle 23-v SE raudat 167,5kg ja olin ensimmäisenä nostamassa viimeisen kierroksen mitalirautoja – neljä muutakin oli yrittämässä vielä samaa tai suurempaa rautaa ja olivat vielä puntarillakin kevyempiä. Paineet olivat aivan mielettömät, kädet tärisivät ja tiesin, että oli pakko ladata kaikki peliin! Tämä olisi viimeinen mahdollisuus päästä MM-mitaleille ja vielä suomenennätysraudatkin käsillä – sen oli pakko riittää viimeisen noston motivaatioksi! Tapsan piti taas rauhoitella minua oikein kunnolla kun pyörin hermostuneena pisin odotteluhuonetta ja olin niin sekaisin, että tuli ehdotettua vielä uudestaan paidanvaihtoakin löysempään takaisin. Onneksi Tapsa ei suostunut ja lopulta saatiin mies psyykattua viimeiseen nostoon ja itseluottamusta nuppiin. Tanko valmis. Rannesiteet niin kireälle että vinkuu, kunnon lyöntiä selkään ja menoksi lavalle – kova katse rautoihin ennen penkille menoa ja tangosta kiinni. Asennon hinkkasin tukevaksi loppuun asti niin ettei varmasti rauta ainakaan keinu mihinkään suuntaan. START ja kunnon keskittyminen ettei varmasti
tanko meinaakaan lähteä mahalle – siitä ei saanut ottaa punaisia. Tuli hyvä lasku ja PRESS ja kaikki paukut peliin ja HELPPO nosto ylös asti!!
Kevyin nosto koko kisassa, varaakin jäi vielä – 3-0 hyväksytty ja suomenennätys oli vihdoinkin rikottu! Hirveät tuuletukset ja huudot
niin, että varmasti jokainen katsomossa ja tuomareista tiesivät että ollaan Suomeen viemässä mitalia. Rannesiteetkin lensivät melkein
sivutuomaria päin… Kukaan lopuista ei saanut viimeisiä rautojaan ylös joten MM-hopeaa suomenennätyksellä oli tosiasia! Antti otti pronssia, eli Suomeen kaksi historiallista mitalia samasta sarjasta. Tehtiin se mitä luvattiinkin, eli oltiin molemmat palkintopallilla ja jätettiin Puolan pojat ilman mitaleita! Revanssi oli käyty, otin hänen vanhan suomenennätyksen omiin nimiini ja nousin 5.sijalta hopealle ja hänen edelleen viimeisellä nostolla. Ei todellakaan helppo homma, mutta tuntui sitäkin paremmalta tiukan kilpailun jälkeen! Ei moni varmaan ymmärräkään miten vaikeaa on ennätyksiä paukutella kansainvälisillä lavoilla vaikka treeneissä nostellaankin kovia rautoja. Paineet ovat täysin eri luokkaa kuin missään muissa kisoissa, pitää olla täydellinen nosto ja taktikointi on raakaa puuhaa. Vaikka mieli tekisikin nostaa isompia rautoja niin pummatessa menevät mitalisijoitukset sivu suun. Joten kaikin puolin kisasta ei jäänyt mitään hampaankoloon, vaikka jäikin vain 2,5 kg maailmanmestaruudesta. Itselleni tämä oli todella suuri voitto alkuvuoden pahan pettymyksen jälkeen!

Mitalikolmikko
Mitalikolmikko

MM-mitalikolmikko siis:

Valko-Venäjän voittaja 170 kg, Minä 167,5 kg, Antti 165 kg. Asioita voi miettiä jälkeenpäin, mitä tuli tehtyä ja mitä olisi voinut tehdä toisin, mutta turha jossitella. Kilpailutilanteessa ymmärtävät vain kilpailija ja huoltaja, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei – ja silloinkin joskus tulee tehtyä vääriä päätöksiä, kun aikaa on vähän. Mutta niistä virheistäkin opitaan. Sitä se kilpaurheilu on, mutta onnistumisessa ne uskomattomat tuntemukset ovat sitä, minkä takia tätä haluaa tehdä eli kilpailla itseään ja muita vastaan.

Heti kisan jälkeen soitto Inkiselle ja pikkuhiljaa alkoi puhelin piippaamaan tauotta onnittelusoittoja, kun olivat seuranneet netin kautta kilpailun kulkua.

Loppupäivät sitten nautittiin mitalista, hyvästä ruuasta ja auringosta sekä seurattiin muiden valmistautumisia ja tsempattiin heidän omia kisoja. Saimme myös muutamia ulkomaalaisia nostajatuttavuuksia mm. Itävallasta, Unkarista ja Etelä-Afrikasta asti. Samanhenkistä
leppoisaa porukkaa näköjään kaikki voimanostajat maasta riippumatta.

Kotiinlähtöpäivä oli Sunnuntai 5.7, lähes 40 astetta auringossa lämmintä. Palautimme huoneet kello 12, mutta jouduimme odottamaan
bussikyytiä Prahan lentokentälle neljään asti ja lento lähti vasta myöhään illalla. Mutta mikäs siinä odotellessa hyvän porukan
kanssa hotellin uima-altaalla aurinkoa ottaen, hyvin syödessä lentokentän ravintolassa ja viimeisten korunoiden tuhlaamisessa
tuliaisiin. Lento oli ajallaan ja kaikki meni lähtöselvityksessä hyvin. Helsinki-Vantaan lentokentällä olimme Sunnuntaina ennen puolta
yötä +5 asteen lämpötilassa shortsit ja t-paita päällä. Matkalaukkuja odotellessa alkoi jo väsymys painaa. Hetken kuluttua
vihdoin sain oman laukun. Viimeiset tervehdykset nostajakavereille – haikea mielihän siinä vähän tuli kun koko viikko ollaan porukalla
oltu yhdessä, kisailtu ja tutustuttu. Lopulta koko porukka hajosi pisin pitkin koko Suomea, kuka asuu Oulussa, Kuopiossa, Turussa,
Sotkamossa jne… Tietää ettei ole mahdollisuutta samaa porukkaa enää kerättynä samaan paikkaan toista kertaa. Itseni mukaan lukien monille oli tämä vielä viimeinen vuosi junnuissa. Ehkä sitten vuoden 2010 miesten penkin SM-kisoissa taas näkee osaa porukasta, ne jotka sinne asti ovat päässeet.

Inkisen tekemä kakku
Inkisen tekemä kakku

Aamuyöstä olin vihdoin vanhempien luona Raumalla. Siinä vielä pari tuntia tavaroiden purkamista ja vanhempien kanssa juttelua matkan kommelluksista ja hienoista kokemuksista – ja tietysti MM-hopeamitalin esittelyä.

MM-kisat olivat suuri menestys koko Suomelle, kaikkiaan 13 mitalia kotiin vietäväksi 17 valitusta kilpailijasta ja kolme uutta nuorta
maailmanmestaria. Omassa ikäluokassani, eli miesten alle 23-vuotiaissa, kaikista 8 valitusta viisi toi mitalin kotiin ja voitimme sillä suuren
joukkuehopeapystin. Toisaalta ei ollut ihmekään, koska kaikki 8 nostajaa alkavat olla Suomen miestenkin parhaimmistoa omissa sarjoissaan. Alle 23-vuotiaiden ja yleisen sarjan tasoero kun ei ole kovinkaan suuri. Joten tulevaisuutta ajatellen Suomen penkkipunnerrustilanne kansainvälisellä tasolla näyttää todella lupaavalta.

Itsekin jäin osittain historiaan ollen Suomen ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa suomenennätyksen rikkonut nuorten penkin MM-kisoissa.

Lopuksi haluan kiittää sponsoreita, seuraa ja kaikkia tukeneita jotka mahdollistivat ikimuistoisen MM-kisareissun!! Yritän kaikkeni pitää huolta siitä, ettei tämä jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi kansainväliseksi kisareissuksi. Toivotaan, että lähivuosina saadaan läpimurto myös miesten kansainvälisille lavoille.

Seuraavaksi itselläni on tavoitteena 75kg painoluokkaan nousu ja 200kg rikkominen. Ei varmaan ensi vuonna vielä luvassa ole miesten SM-kisoista sarjan vaihdon takia ihmeellistä menestystä, vielä ottaen huomioon että 75kg sarja on Suomen yksi kovatasoisimmista tällä hetkellä. Mutta ainoa ja oikea vaihtoehto tässä vaiheessa on nostaa sarjaa ylempänä! Onhan näitä vuosia vielä!

Iiro Virtanen

One Response

  1. Erinomaista Iiro

    Hienoa lukea ajatuksia, tunnelmia MM-mitallin taustalta. Näitä raportteja saamme lukea toivon mukaan tulevaisuudessa useasti RAYVOn kotisivuilla!
    HTere

Comments are closed.