Heikki Neuvoselle SM-kultaa voimanostossa!
Heikki Neuvonen on voittanut SM-kultaa Ylöjärvellä 14.-15.11.2020 järjestetyissä klassisen voimanoston kilpailuissa. Heikki kilpaili sarjassa 120M50 ja teki yhteistuloksen 625 kg.
Kisakuva Ylöjärveltä. Kuvaaja Janne Ylimys.
Heikin kisaraportti Ylöjärveltä:
Valmistautuminen alkoi Hämeenlinnan torikisan jälkeen ja kesti noin kahdeksan viikkoa. Valmistautumisjakso meni kaikin puolin hyvin. Kertaakaan en vetänyt itseäni viikkojen aikana tukkoon vaan karsin kaikki apuliikkeet treeneistä pois. Treenit olivat kussakin lajissa kaksi kertaa viikossa.
Matkaan lähdettiin lauantaina hyvissä ajoin rauhassa ajellen ja syöden matkalla hyvin tankaten. Illalla kisahotellissa vaaka näytti 120,3kg, joten ei mitään hätää punnituksessa. Sitten nukkumaan ja yö meni tietysti vähän levottomasti nukkuen mutta kuitenkin riittävästi.
Kisa-aamuna matkasin intoa puhkuen urheilutalolle vaa’alle ja hotellille takaisin syömään aamupalaa.
Aloituspainot oli valittu sopivan alas, joten niissä ei ollut vaikeuksia. Kyykyn kisanostot olivat kaikki hyviä ja hyväksytysti kolmen valkoisen kera. Samoin sujui penkillä. Penkin jälkeen alkoi kisa näyttää hyvältä, jos vedon aloitus nousee. Hyvinhän se meni ja niin lastautin vielä viimeiseen rypistykseen ennätyspainot ja sekin vielä onnistui kisan kruunuksi.
Kisaan itse olen tyytyväinen, koska tulihan kotiin vietäväksi nippu ennätyksiä ja kaiken kruunuksi SUOMEN MESTARUUS.
Terveisiä kaikille tutuille t.Heikki